MeeGon käyttöliittymä kehittyy

Ensimmäiset viralliset kuvakaappaukset MeeGon kännykkäversiosta eivät saaneet aikaan samanlaista wow-elämystä, jollaisen moni koki katselleensa samaisen alustan tablet-laitteisiin suunnattua versiota. Tuoreimmat kuvakaappaukset MeeGosta lupaavat jo kuitenkin hieman modernimpaa ilmettä, joka miellyttää varmastikin monia uutuusalustaa innolla odottavia käyttäjiä.

Visuaalinen ilme on kokenut selviä muutoksia. MeeGon lukitusnäkymä on saanut uuden ilmeen ja moniajonhallinta on muuttunut muistuttamaan paljon webOS-alustan tunnettua korttinäkymää. Julkaistuissa kuvissa esiintyy lisäksi toisenlainen teemavaihtoehto, joka lupaa hyvää käyttöliittymän muunneltavuuden osalta.

Nokian on huhuttu rakentavan MeeGon päälle kokonaan oma käyttöympäristö, josta levisi verkkoon video elokuun alussa. On näin ollen hyvin mahdollista, että huhutun Nokia N9:n visuaalinen ilme ei muistuta lainkaan nyt nähtävissä kuvissa esiintyvää käyttöliittymää.

Lähde: My Nokia Blog

7 kommenttia

  1. Tuntuuko vain meikäläisestä, että nuo kuvat näyttävät aika vanhoilta? Ihan kuin olisi 10 vuotta vanhasta kännykästä.

  2. Eiköhän se Nokia kuitenkin väsää MeeGon päälle oman käyttöliittymänsä. Ja nuo kuvat kai ovat MeeGon omasta peruskäyttöliittymästä? Omituisen laatikkomaisia nuo kuvakkeet… vastaisku iPhonen pyöristetylle lookille? Toivottavasti valmiissa versiossa olisi sitten vaikka vähän isompia nuo kuvakkeet esim. valikossa, jotenkin kaikki tuo tyhjä tila melkein häiritsee! 😛 Mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvällehän tuo näyttää.

    Tuo ylemmässä kolmessa kuvassa keskimmäisenä oleva on muuten outo. Siinähän on Samsungin käyttämä taustakuva! Tai ainakin hyvin saman näköinen kuva! 😀
    http://i.afterdawn.com/storage/pictures/samsung_omnia2_official.jpg

  3. Jos tutustuu lähteeseen kuvien lähteeseen ymmärtää, että kuvien tarkoitus on osoittaa käyttöliittymän kustomoitavuutta. Lähteessä kuvat on loogisina pareina. (http://meego.com/developers/ui-design-guidelines/handset/ui-customization-guidelines)

    Noiden kuvien ongelma on se, että niitä ei ole selvästikään tehnyt kukaan graafikko päätyönä. Eli karkki on kaukana noista kuvista.

    Kun kahlaa lähdedokumentin läpi, tulee selväksi että Meegon käyttöliittymän kustomointi on helppoa.

    Kun luin dokumentin läpi, tajusin, että jopa minä voisin tehdä hyvin pitkälle menevää kustomointi: palkkien läpinäkyvyydet, taustojen sumuisuudet, nurkkien pyöristykset, värit, fontit, ikonit.

    Käyttöliittymiin saadaan vielä lisääkun otetaan käyttöön oikeaa ohjelmointia vaativat kustomoinnit, kuten animaatiosta. Sitten voi määritellä miten ikoni pyörii kun ohjelma käynnistyy, miten uusi ohjelma aukeaa, miten ohjelma sulkeutuu task switcherissä … jne.

    Meegon, kuten myös Symbianin ongelma on, että ne eivät yritä saada aikaa wow efektiä ennakkojulkaisuiden kanssa. Mietin miten erilaista kommentointi olisi, jos olisi palkattu graafikko joka olisi tehnyt helvetin hyvän näköiset leiskat läpinäkyvyyksineen ja liukuväreineen.

  4. Mielestäni meegossa käyttöliittymä ei edes ole kovin oleellinen asia. Kyseessä on kuitenkin täysiverinen linux, jossa voi ajaa linux-softaa ja siitä löytyy pääte. Muutahan ei sitten tarvitakaan, kun puhutaan työkäytöstä.

    Teineille ja muille karkin perässä juoksijoille näyttävät efektit sun muut turhakkeet ovat toki tärkeitä.

    1. Joo. Linux-intoilijoillahan ne rahat tehdäänkin. 😀

      Onneksi Nokia ei todellakaan tunnu olevan samaa mieltä kanssasi, vaan laittaa rohkeasti myös sitä karkkia mukaan.

      1. Sinulla taitaa olla pahoja ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa.

        Kuten sanoin, työkäytössä karkki ei ole oleellista. Olennaista on, että käyttiksestä löytyvät tarpeelliset ohjelmat työkäyttöön. Karkilla houkutellaan sitten muita kuin työkäyttäjiä.

      2. Harva nyt varmaan työkäytössäkään päätettäväksi kaipaa.

Kommentointi on suljettu!