HTC: ei Senseä ensimmäisen aallon WP7-puhelimiin

Huhun mukaan Sense WP7:llä näyttää tältä. Lisää jutun lopusta löytyvällä videolla.

Matkapuhelinvalmistaja HTC:n Sense-käyttöliittymän kohtaloa on arvuuteltu Windows Phone 7 -alustan osalta useampaan kertaan. Yhtiö on todennut sen olevan tuloillaan, mutta miten ja millä laajuudella, sitä ei vielä täysin tiedetä. Yhtiön toimitusjohtajan viimeisimpien lausuntojen mukaan käyttöympäristöä ei tulla näkemään ensimmäisen aallon Windows Phone 7 -puhelimissa.

Alkujaan meillä ei ole tarpeeksi aikaa tuoda sitä alustan päälle”, kommentoi HTC:n toimitusjohtaja Peter Chou FierceWirelessille ja jatkoi ”Ajan myötä aiomme innovoida ja tuoda osan HTC-kokemuksesta sen päälle.

Johtaja ei usko yhtiön kykenevän tuomaan Microsoftin uudelle alustalle samankaltaista käyttöympäristöä, jollaiseen käyttäjät ovat tottuneet esimerkiksi HTC:n Android-puhelimissa. Tätä ei koeta ongelmana, vaan valmistaja aikoo keksiä uusia tapoja innovoida ja pyrkiä tätä kautta kehittämään Windows Phone 7:n käyttökokemusta.

Joitakin viikkoja sitten verkkoon levisi erittäin aidonoloinen video, jonka väitetään esittelevän Sensen toimintaa Windows Phone 7:n päällä. Aikaisemman spekuloinnin mukaisesti käyttöliittymä vaikuttaisi keskittyvän uudella alustalla valmistajan omiin sovelluksiin, jotka ovat visuaalisesti ainakin todella hyvännäköistä katseltavaa.

http://www.viddler.com/explore/engadget/videos/1843/

Lähde: MobileCrunch

8 kommenttia

  1. Tämä on selkeä esimerkki siitä, miten applikaatioon tehdyn Live Tilen kanssa voidaan muokata start screeniä ja käyttökokemusta. Ruudut voivat päivittyä sovelluksen infolla, ja käyttäjä voi järjestää ne halumaansa järjestykseen tai poistaa kokonaan.

    Tämä skaalaa hyvin ja on intuitivinen käyttää. Omassa käytössä WP7:n start screen on muokkaantunut todella henkilökohtaisen näköiseksi, josta pääsee syvemmälle tietoon hubeissa tai sovelluksissa. Ylimääräisen ja harvemmin käytettävän kaman voi jättää sovelluslistaan oikealla.

    Kun valmistaja tarjoaa valmiina tällaisia palikoita, niin niiden avulla he voivat tuoda omaa ilmettään WP7-luuriin kuitenkaan muuttamatta navigointimetaforaa.

    Sama tietysti koskee muitakin sovelluskehittäjiä.

  2. eikös tuosta oo jo jäänyt muutama aiemmin luvattu ominaisuus vallan pois…?
    kuten moniajo, Flash, html5 ja tais olla muitakin multimediakilkkeitä
    Mutt sehän on tuttua Microsoftia – lupaa paljon, mutt toteuttaa vähempi

    Taitaa tulla seuraava floppi Vistan ja sen edellisen luurin jälkeen 😀

  3. Tässä on muuten mielenkiintoinen yksityiskohta liittyen firmojen alustastrategioihin: HTC myöntää muitta mutkitta että Senseä eivät ehdi kyhätä ensimmäisiin WP7 puhelimeen, mutta julkaisevat sitten vanilla puhelimia siihen asti. Tämä on jotenkin sen myöntämistä että firma julkaisee ”jotain vaan” ennenkuin tarttuvat taas varsinaiseen strategiaansa. HTC:n strategia on varmasti tehdä montaa alustaa hyväksi käyttäen tuotteita jotta valinnanvaraa olisi, mutta haluavat kuitenkin erottia Senseä käyttäen. Tämä veto on strategiasta poikkeamista.

    Nyt miettikää miten muut firmat toimivat. Apple julkaisee itsepintaisesti vain iOS laitteita, samalla tavalla kuin Nokia pitää kiinni Sympparistaan. Kaikkia puheita MeeGosta värittää kuin pakolla selväksi tekeminen siitä, että MeeGo on luksustuotteiden käyttis ja Symppari kaiken muun.

    Mielestäni edellämainituissa strategioissa on uskollisuutta omalle alkuperäiselle ajatukselle, jonka rinnalla HTC:n ja vaikkapa Samsungin strategiat tuntuvat lähinnä hakuammunnalta. Annetaan kaikkea mitä kukaan ikinä saattaisi haluta. Sitä tarjotaan, mitä kuullaan kansan haluavan muualta. Mielestäni näistä syistä kummastakaan firmasta ei voi tulla markkinajohtajaa. He ovat ottaneet seuraajan roolit. Riskit ovat pienemmät mutta he luovat tuotteidensa välille liikaa hajontaa, jolloin tuototkin ovat tasaisen OK, muttei mitään järisyttävää.

  4. BTW: video vaikuttaa suunnittelupöydältä karanneelta konseptilta korkeintaan. Näitä on HTC:n sisällä pyörinyt varmasti kymmeniä. Tästähän näkeekin selvästi, ettei tämä todellakaan pyöri minkään laitteen ruudulla. Kukaan ei tiedä onko tämä lopullinen versio ja jotkut yksityiskohdat tuntuvat hölmöiltä ja mahdottomilta toteuttaa, esim tuo muistilappukohta. Epäkäytännöllinen ja aikaa ja prosessoritehoa vievää, mutta näyttää esitelmässä kivalta. En usko että tätä kannattaa uskoa!

    1. Ihan liikaa turhaa silmäkarkkia. Luulen että nopeasti rupeais ärsyttämään katsoa jotain pitkiä ja täysin turhia animaatioita.

  5. Chris: Apple ja Nokia tekevät omat käyttiksensä (vai kuka muu kuin Nokia Symbianin tekee?) ja HTC ei. Samsungilla on Badansa, johon tarvitsevat UX-guiden anyway.

    Windows Phone 7:ssa ideana on se, että valmistajat eivät lähde puukottamaan varsinaista ”Metro”-käyttäjäkokemusta, jolloin puhelin on yhtenäinen käyttää. Tämän takia ”Sense” ei ideologialtaan taivu UX-kerrokseksi Metron päälle. Eikä se ole edes teknisesti mahdollista tehdä. Samalla säästyy aikaa ja rahaa – puhumattakaan ylläpidosta.

    Nykyisen HTC Sensen sovellukset ovat sovelluksia WP7:ssa, jotka käynnistyvät start screeniltä live tilestä. Ihan loogista minun mielestäni ja niiden päivittäminen on helppoa. Valmistaja voi keskittyä lisäarvon tuomiseen näiden kautta.

    Vaniljaa ja vaniljaa on erilaista. Kun otat käteen vanilla WP7-luurin, niin se pitää sisällään jo paljon erilaisia komponentteja ja sovelluksia integroituna yhteen Metron live tile, hub/panorama UX:n kanssa. Se ei ole vain ”työpöytä, joka on täynnä ikoneita”. Tähän HTC ei pääse tässä vaiheessa käsiksi ja muuttamaan sitä, kuten WM6.x-luureissa.

    Ihan hyvä komentti HTC:sta muuten. Pioneerina oleminen on kallista. Mutta menestyksekästä bisnestä aasialaiset ovat saaneet aikaan muutenkin. Saa nähdä millaisen roolin HTC haluaa markkinoilla ottaa.

    1. Sympparin lähdekoodihan on avoin, ja joskus alkuaikoina sitä kehittivät muutkin firmat kuin Nokia. Toki Nokian kädejälki Sympparissa on suurin, koska se on tullut tutuksi yhtiön puhelimien kautta kaikista parhaiten. Mutta teoriassa se on aina ollut kuitenkin ”jaossa” myös muiden kehitettäväksi. Tarkemmat diiteilit esim Wikipediassa.

      Veskun mainitsema ”rajoite” WP7:ssa, eli tuo että tämäkin Sense läjäys tuossa YouTube videossa löytyi vasta live tilen takaa luo mielestäni käyttöliittymään sekavuutta ja mikässesananytonkaan, inconsistencyä. Mielestäni tästä syystä HTC voisi jättää WP7:n ”modaamisen” tyystin, koska tuo vain näyttää risaiselta ja jälleen vähän siltä, että HTC ei pääse seuraamaan strategiaansa WP7 puhelimien kohdalla. Lisähuomautuksena minunkin mielestä tuossa videossa näkyy vähän liikaa silmäkarkkia, transitioihin kuluu liikaa aikaa. Informaatio joka transitiota seuraa on minimaalista, plus pitää ottaa huomioon että siirtyminen seuraavaan näkymään saattoi olla käyttäjän virhe.

      Mielestäni Sensen tuomisessa (ainakin tällä tavoin) WP7:aan on todella hölmöä, koska se ei palvele oikein mitään tarkoitusta. WP7:n puolesta toivon, ettei valmistajat kuten HTC päädy samaan lopputulokseen.

Kommentointi on suljettu!