Sony Ericsson jättää Symbianin, suuri julkistus luvassa seuraavien kuukausien aikana

Symbian-pohjainen Satio aloitti Sony Ericssonin uuden tulemisen mobiilimarkkinoilla.

Matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonilla ei ole aikeita hyödyntää lähitulevaisuudessa puhelimissaan Symbian-mobiilialustaa. Yhtiön mallistosta löytyy kolme Symbian-puhelinta, jotka ovat Satio, Vivaz ja Vivaz pro. Ne jäänevät tällä erää valmistajan viimeisiksi Symbian-malleiksi.

Sony Ericsson aikoo jatkossa keskittyä monien muiden valmistajien tavoin Googlen Android-alustaan. Yhtiössä ei olla kuitenkaan vielä luovuttu Microsoftin mobiilijärjestelmästä ja Sony Ericssonilta voidaankin odottaa Windows Phone 7 -pohjaisia laitteita markkinoille. Nähtäväksi jää, ehtiikö yhtiö WP7-markkinoille HTC:n, Samsungin ja LG:n tavoin vielä kuluvan vuoden aikana.

Valmistaja avasi hiljattain uuden päämajan Atlantaan, joka huolehtii Pohjois-Amerikan ja Latinalaisen Amerikan markkinoista. Avajaisissa pääjohtaja Bert Nordberg vihjaisi salamyhkäisesti, että luvassa on erittäin merkittävä julkistus seuraavien kuukausien aikana. Tarkemmin lausuntonsa merkitystä johtaja ei suostunut raottamaan.

Nordberg puhuu haastattelussa myös sovellusten ja eritoten viihdeominaisuuksien tärkeydestä. Ehkäpä yhtiöltä onkin siis luvassa uudenlainen viihdepalvelu, jossa hyödynnetään Sonyn osaamista. Suuri julkistus voisi liittyä myös huhuttuun Android-pelipuhelimeen, jota voitaisiin ehdottomasti pitää merkittävänä lanseerauksena.

Lähde: NyTeknik [Google-kääntäjä]

1 kommentti

  1. Ihan hyvä muuvi S-E:ltä, itsellä kinnasi nuo kolme mainittua mallia juuri Sympparin takia. Oli älytöntä julkistaa malleja, joissa pyörii virallisestikin vanhentuneeksi julistettu käyttis (Nojoo, tarkoitan vain sitä, että Symbianiin vahviten liitetty firma Nokiakin rupesi tekemään siitä uusia versioita jo ennen S-E:n puhelimien julkistusta).

    Mitä suureen yllätykseen tulee, niin laittaisin rahani juuri tuohon pelipuhelimeen. Voipi tietenkin olla että S-E esittelee oman versionsa tabletista. Aivan täysi arvaus, mutta Sonylla on kokemusta laitteista jotka ovat käytännössä vain näyttö (esim. Sony Dash) ja tabletit ovat ainakin tällä hetkellä hiukan niche tuotteita. iPad on vain harvalla ja sillä ei tee juuri mitään, Samsungin Galaxy Tabilla tekee mutta se on aivan sikahintainen ja koska tabletin luonne on, ettei se voi olla stand-alone all-in-one laite, saattaa sellaisen tekeminen kiinnostaa Sony-Erkkaa. Ihan villi veikkaus vain, siis! Tod näk olen väärässä.

Kommentointi on suljettu!