Nokian Ovi Kauppa kerää jo 2,3 miljoonaa latausta päivässä

Nokian tuore Symbian^3-mallisto.

Huhtikuussa kuulimme Nokian ohjelmistokaupan keräävän 1,6 miljoonaa latausta päivässä. Kesän ja alkaneen syksyn aikana luku on noussut 2,3 miljoonaan päivittäiseen lataukseen. Kahden miljoonan rajapyykki rikkoutui Reutersin lähteen mukaan muutamia viikkoja sitten.

Nokian mukaan Ovi Kaupassa on jo 70 kehittäjää, joiden sisältöä on ladattu yli miljoona kertaa. Listasta löytyy useita suomalaiskehittäjiä kuten 3D Arts, Finndesigns Oy ja F-Secure.

Palveluun rekisteröityy päivässä 200 000 uutta käyttäjää, kertoi Nokian Marco Argenti (vice president for media) Reutersille. Johtajan mukaan valmistaja keskittyy nyt erityisesti Yhdysvaltojen markkinoille, joiden osalta hyvä, toimiva ja kattava ohjelmistokauppa näyttelee tärkeää roolia.

Nokian kauppapaikka koki hiljattain merkittävän uudistuksen. Yhtiö tulee toimittamaan uuden version Symbian^3-pohjaisten puhelinten mukana. Parannetun kaupan toimintaa voi ihmetellä aikaisempaan juttuun liitetyllä videolla.

Lähde: UnwiredView

6 kommenttia

  1. Tämä on aika hyvä osoitus Noksun jättimäisestä koosta: Ovi Store ei paljoa ole kehuja kerännyt, ja jos mitattaisiin sitä että kuinka monta sovellusta yksi käyttäjä lataa, niin puhuisimme melko alhaisista lukemista.

    Koska Ovi Storeen on pääsy niin tuhottomalla määrällä ihmisiä (onhan maailmassa melkein joka neljäs myyty puhelin Nokian), ei nämä luvut yllätä yhtään ja niitä on helppo esitellä.

  2. Ylläolevasta vähättelevästä kommentista huolimatta Ovi Styoressa on paljon hyviä sovelluksia ja sen myös nuo latausmäärät osottaa. Latausmäärät myös osottaa sen, että ei tarvita sataojatuhansia pierusovelluksia, vaan pienempikin valikoima riittää kun sovellukset on hyviä.

    Itse olen nyt ladannut ja ostanut noin 140 sellasta sovellusta, jotaka olen todennut itselleni tavalla tai toiseklla hyödyllisiksi tai viihdyttäviksi. Tietenkään jokainen sovellus ei ole jokaikinen päivä käytössä, mutta kaikille on kyllä käyttöä löytynyt.

  3. Yhdyn kyllä ensimmäisen kirjoittajan juttuun. Varmasti löytyy Ovi storestakin turhia tekeleitä roppakaupalla. Jotkut ovat ottaneet asiakseen puolustaa Nokiaa henkeen ja vereen kun sillä menee surkeasti.

  4. Totta, Ovi Storessa on paljon turhaa, mutta itsekin löysin sieltä yli 70 ohjelmaa/peliä joista suurin osa oli hyviä.

    Ongelma vain on siinä, että Nokia ei pakota käyttämään Ovi Storea, kuten Apple App Storea. Tämän takia löytyy enemmän sovelluksia muualta kuin Ovi Storesta.

  5. Tarkoituksenani ei ollut vähätellä Ovi Storea, vaan yritin tehdä objektiivisen havainnon, en mitään sen kummempaa. Sovelluksien tasosta en kuitenkaan mielestäni puhunut mitään.

    Mielestäni reiluinta on yrittää suhtautua kaikkien valmistajien juttuihin mahdollisimman realistisesti, ”kuuluisi sitä mihin leiriin tahansa”.

Kommentointi on suljettu!