Avoimeen lähdekoodiin pohjautuvia MeeGo-puhelimia ei tulla näkemään markkinoilla tämän vuoden aikana, kertoi piirivalmistaja Intelin johtajistoon kuuluva Doug Fisher Forbesille. Tieto tulee kolauksena erityisesti niille, jotka ovat odotelleet näkevänsä Nokian ensimmäisen MeeGo-puhelimen markkinoilla vielä vuonna 2010.
Fisherin mukaan kehitys on sujunut tähän asti hyvin, eikä aikataulusta olla varsinaisesti jäljessä. Alustaan pohjautuvia laitteita on luvassa markkinoille jo kuluvan vuoden aikana, mutta ei matkapuhelinten muodossa. MeeGo tulee pyörimään muun muassa muutamissa minikannettavissa ja verkkoyhteydellä varustetuissa televisioissa. Puhelimet saapuvat markkinoille ensi vuoden alkupuoliskolla, kertoi Fisher.
MeeGon seuraava versio (1.1) tullaan esittelemään lokakuun aikana. Se lisää mukaan paremman tuen kosketukselle ja puheluille. Julkaisu on suunnattu tabletteihin ja älypuhelimiin.
Nokian ensimmäisen MeeGo-puhelimen huhutaan kantavan nimeä N9. Siitä tulee löytymään suurikokoinen kosketusnäyttö ja nelirivinen QWERTY-näppäimistö.
Lähde: DigiToday
Kumpa tekisivät ensimmäisen kosketusnäyttöpuhelimen, jossa kalenterin käyttö on kunnossa. Itselläni käytössä edelleen nokian 5310, jonka kalenteria on tottunut käyttämään. Ei turhia härpäkkeitä vaan muistutus, joka itselleni on kalenterin tärkein ominaisuus, on helppo ja nopea asettaa. Monissa kosketusnäyttöpuhelimien kalentereissa ärsyttää se, että puhelinta joutuu kääntelemään edestakaisin jos haluaa käyttää kosketusnäytön näppäimistöä maksimikoossaan. Tämä siksi, että kalenteri ei itsessään käänny puhelimen asennon mukaan. Nokia n8:ssa homma toimi jo melko hyvin, mutta siinäkään en saanut nopeasti muutettua kalenterin oletusmerkinnäksi kokouksen sijaan muistutusta. N8:a on toisaalta turha mainita sen tähden, että Symbianin tulisi olla historiaa tai ainakin niin, että vaihtoehtona Nokia tarjoisi puhelimia käyttöjärjestelmällä, joka pärjää käyttömukavuudeltaan kilpailijoille.