Altek tuo Eurooppaan Android-puhelimen huikealla kameralla

Vuonna 1996 perustettu elektroniikkavalmistaja Altek tuo Euroopan markkinoille todellisen kamerapuhelimen, josta löytyy Android-käyttöjärjestelmä. Taiwanilaisvalmistajan uutuus yhdistää samaan pakettiin kosketusnäytön ja loistavalla optiikalla varustetun kameran, jonka ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa 14 megapikselin kenno ja 3x optinen zoomi.

Yhtiö kehuu Altek Leo -nimellä tunnettavaa älypuhelintaan markkinoiden parhaimmaksi kuvauksen saralla. Valmistajan mukaan siitä löytyy paras digitaalinen kuvausteknologia sekä edistyksellisimmät kuvaus- ja video-ominaisuudet. Mukana on 720p-videotallennus, kuvien editointi mahdollisuus sekä hymyn ja räpäytyksen tunnistimet.

Kameran lisäksi puhelimesta löytyy toki myös paljon muutakin. 3,2 tuuman WVGA-näyttö tukee monikosketusta, Android 2.1 takaa laajan sovellusvalikoiman ja WiFi, Bluetooth, HSDPA sekä HSUPA takaavat hyvät yhteydet. Sisäänrakennetun GPS-yhteyden ansiosta kuviin voidaan liittää paikkatiedot ja tallennustilaa saadaan lisää microSD-muistikortilla.

Altek Leo saapuu Euroopan markkinoille vuoden 2011 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Linkkivinkistä kiitokset mikkisille!

Lähde: GSMArena