Googlelta oma vertailupalvelu Android-puhelimille: Google Phone Gallery

Ohjelmistotalo Google on valjastanut alkujaan Nexus One -puhelinta varten perustetun google.com/phone-osoitteen uuteen käyttöön. Yhtiö on avannut osoitteeseen palvelun, jossa käyttäjät voivat selata ja vertailla Android-puhelinten ominaisuuksia keskenään.

Yhtiö kertoo olevansa innoissaan Android-puhelinten laajenevasta kirjosta markkinoilla ja haluaa vertailupalvelulla helpottaa kuluttajien valintaa niiden välillä. Mukana on puhelimia muun muassa Samsungilta, HTC:ltä ja Sony Ericssonilta.

Puhelimia on mahdollista suodattaa maan, valmistajan ja operaattorin perusteella. Tässä vaiheessa palvelua ei ole kuitenkaan räätälöity suomeksi, joten kyseisten ominaisuuksien hyödyntäminen jää osaltaan vajaaksi. Kyseessä on joka tapauksessa varsin näppärä, kevyt ja toimiva vertailupalvelu, joka kannattaa käydä katsastamassa.

Lähde: Google Mobile Blog

3 kommenttia

  1. Ihan hyvä ajatus kuluttajan kannalta, mutta myös sen kannalta että voi olla että tulevaisuudessa Android laitteiden kirjoon on saatava jotain tolkkua. Samalla pitäisi keksiä keinoja estää hajonta Androidin sisällä kun eri laitteet saattavat käyttää todella eri versioita Androidista.

  2. ”..mutta esimerkiksi Sony Ericssonin Android-mallit loistavat Google Phone Galleryssä poissaolollaan.”

    Ei pidä paikkaansa. Valitseppa All Countries valikosta niin alkaa löytymään. Maakohtaisissa listoissa ei välttämättä ole kaikkia puhelimia ja malleja!

Kommentointi on suljettu!