Samsung myynyt jo yli viisi miljoonaa Galaxy S:ää

Samsungin Android-pohjaisen Galaxy S:n menestykselle ei näy loppua. Yhtiö on juuri ilmoittanut, että lippulaivamalli on rikkonut viiden miljoonan myydyn laitteen rajapyykin. Uutuus saapui myyntiin kesäkuussa, joten sen menekki on ollut erittäin hyvää.

Myynti on jakautunut tasaisesti eri markkina-alueittain. Koreassa laitetta on myyty yli miljoona kappaletta ja Yhdysvalloissa yli kaksi miljoonaa kappaletta. Euroopan osalta tarkkoja lukuja ei paljastettu, mutta loput kolme miljoonaa jakautuvat todennäköisesti suurelta osalta vanhalle mantereelle. Seuraavaksi Galaxy S valloittaa Japanin, jonne luuri saapuu yhteistyössä NTT DOCOMO -operaattorin kanssa.

Samsung Galaxy S:n kiinnostavimpiin ominaisuuksiin kuuluvat neljän tuuman Super AMOLED -kosketusnäyttö, Bluetooth 3.0, yhden gigahertsin suoritin ja viiden megapikselin kamera.

Lähde: Korea News Wire

7 kommenttia

  1. Sampalla on kyllä ollut näitä onnistumisia viimeaikoina.

    Esimerkiksi Waven myyntihän ylsi ensimmäisen kuukauden aikana miljoonaan myytyyn puhelimeen. Tähän ylsi viimeksi iPhone vuonna 2007. Galaxy S on tainnut piestä nämä luvut, mutta pointtina että Bada oli uusi käyttöjärjestelmä (niinkuin iPhonen käyttiskin oli), ja silti tällainen suosio.

    Nimesin jossain kommentissani Samsungin perästä seuraajaksi, mutta hieman lisälukemisen valossa on ruvennut tuntumaan, että Samsung voi ponkaista myös suurimpien joukkoon. Mitä se onkin jo. Mutta Applen hiipumakausi on jo hieman aluillaan, ehkä Samsung nappaa välistä maksavat asiakkaat?

    1. No, minut se ainakin sai 🙂
      (Taino google/HTC hieman auttoi…)

      Odotin tuossa keväällä tätä uutta iPhonea kovastikkin, mutta sitten sorruin hankkimaan HTC Heron… Ja Android veikin heti mukanaan. Nyt on sitten Galaxy S tässä kädessä 😉

    2. Minusta tässä on kysymys enemmän muiden epäonnistumisista, kuin sampan onnistumisesta. Muuten ei voi selittää miksi muovirimpula myy. On mielenkiintoista nähdä miten Nokian uutuudet vastaavat huutoon.

  2. En menisi tätä puhelinta ostamaan, koska:
    – siinä ei ole kuvausvaloa (pimeässä valokuvat ei siis oikein onnistu)
    – päivitykset pitää asentaa jonkun Samsungin oman Windows-sovelluksen kautta, vähän sama juttu kuin Applen iTunes
    – kuoret on muovia
    – ei tietoa saako tähän Android 3.0 päivitystä

    1. – kameran salama oli mullakin melkein ekana listalla miinuksissa. On aivan idioottimaista tehdä nykyään huippupuhelinta, jossa kamerassa ei ole salamaa. Mitä hemmettiä Samsungilla mahdettiin ajatella?

      – Tämä ei olisi mitenkään ongelma, ellei Kies olisi top-3 listalla maailman huonnoimmista ohjelmista. Siis oikeasti tuo Kies on täyttä topaskaa. MUTTA, väite on osittain perätön, Galaxy S tukee aivan hyvin suoraan muistista päivittämistä (update.zip:n kautta). Ainoastaan jos haluat flashata KOKO firmwaren uudestaan, se tarvi tehdä Kies:n kautta. (esimerkiksi samantapainen update kuin Desire 2.1 -> 2.2 oli, onnistuisi erittäin hyvin Galaxys S:ssä pelkästään tuolla update.zip menetelmällä.) Plus että 2.2:ssa pitäisi Galaxy S:n tulla OTA tuki)

      – Niin lähes jokaisessa muussakin puhelimessa, HTC Desire, Hero, etc. Ainoastaan HTC Legend on alumiinirunkoinen.

      – Ei MISTÄÄN ole vielä (lopullista) tietoa saako Android 3.0:aa siihen, koska ko. käyttis ei ole vielä valmis.

      1. Jep jep ja Maemo5:n piti olla se hankala ”tietotekniikkainsinööreille” ja ”IT-alan ammattilaisille” soveltuva alusta. Vai miten ne lööpit meni silloin vuosi sitten.

        Kies on kyllä jotain aivan käsittämätöntä, en ole saanut sillä yhtäkään rakentavaa asiaa tehtyä. Aina tulee muistivirhettä tai että puhelin olisi jotenkin epäsopiva. Sen lisäksi koko ohjelma on melko sekava.

        Wavessakin pyörivä Bada on siitä kiva, että se on suunnattu keskihintaisiin massapuhelimiin, eli sitä ei tarvitse väkertää ja pakertaa että saa sen toimimaan. Kaikki perusasiat vain toimivat. No, kaikki perusasiat mihin Kies ei liity mitenkään.

  3. Niino missä sitä puhelimen salamaa noin muutenka käytetään? -Baarihuuruistan iltojen ”hauskojen” kuvien tallentamiseen. Mutta kyllä yksi syy tähän galaxy s :n hyvän myyntiin on se että joka maassa joku operaattori on ottanut sen kytkypuhelimekseen ja pistänyt samanlaisia kovia tarjouksia kun saunalahti on esittänyt galaxy s :n ja htc desiren kohdalla. Ei tuota muuten myytäisi lähellekään noita määriä. Kyllä parantui huomattavasti käytettävyys tämän android 2.2.1 myötä. Tämä siis ei ole 2.2, vaan uudempi 2.2.1 versio joka galaxy s :sä on.

Kommentointi on suljettu!