Mozilla toi Firefox 4:n ensimmäisen testiversion Androidille ja Maemolle

Ohjelmistoyhtiö Mozilla on julkaissut ensimmäisen mobiililaitteille suunnatun testiversion tulevasta Firefox 4 -selaimestaan. Se pohjautuu työpöytäpuolelta tuttuun teknologiaan ja on ladattavissa Android 2.x– ja Maemo-laitteille.

Yhtiö kertoo keskittyneensä julkaisussa erityisesti parantamaan selaimen tehokkuutta ja toimivuutta. Mukana on aikaisemmasta alpha-versiosta tuttu Electrolysis-ominaisuus, jonka myötä selaimen käyttöliittymää ajetaan omana prosessinaan parhaan mahdollisen käyttönopeuden takaamiseksi. Uutta Firefox 4 beta 1:ssä on Layers-ominaisuus, jonka kehutaan kohentavan selaimen suorituskykyä muun muassa rullauksen, zoomauksen ja animaatioiden osalta.

Selaimen muita mainitsemisen arvoisia ominaisuuksia ovat tuki lisäosille, välilehdet, nipistys zoomaus ja älykäs osoiterivi, joka säästää käyttäjän turhalta näpyttelyltä. Ei ole syytä myöskään unohtaa Firefox Sync -toiminnallisuutta, jonka ansiosta selaintiedot matkapuhelimen ja tietokoneen välillä pysyvät automaattisesti ajan tasalla.

Mozillan mobiiliselain on ladattavissa puhelimeen täältä.

Lähde: The Mozilla Blog