Taiwanilainen älypuhelinvalmistaja HTC on esitellyt markkinoille yhden kovimmista Windows Phone 7 -pohjaisista puhelimista. Kyseessä on huomiota herättäneen HD2:n seuraaja, joka on uuden alustan innoittamana nimetty HD7:ksi. Se muistuttaa sekä ulkoisesti että ominaisuuksiltaan hyvin paljon edeltäjäänsä, mutta sisältää toki myös muutamia uudistuksia.
Puhelimen etupuolella huomio kiinnittyy suureen 4,3 tuuman kosketusnäyttöön, joka kykenee 800 x 480 pikselin tarkkuuteen. Takana katseita kerää viiden megapikselin kamera, kuvausvalo ja jalusta, jolla HD7:n saa nätisti lepäämään pöydälle vaikkapa elokuvahetkeä ajatellen. Kokoa laitteella on 122 x 68 x 11,2 millimetriä ja se painaa 162 grammaa.
HTC HD7:n yhteyspuolen tarjontaan kuuluvat HSPA, Bluetooth 2.1, WiFi b/g/n ja GPS. Sen ominaisuuksiin kuuluvat myös 720p-tason videokuvaus, Dolby Mobile -tuki, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä ja kahdeksan gigatavua sisäistä tallennustilaa. Microsoftin mobiilialustan sulavuudesta huolen pitää yhden gigahertsin suoritin sekä 512 MB:tä ROM- ja 576 MB:tä RAM-muistia.
Uutukaisen lähtölaukaus Euroopan markkinoiden osalta tapahtuu 21. lokakuuta.
Lähteet: Engadget & Boy Genius Report
Näköjään jotain Sensen makua aikovat puhelimiinsa laittaa. Tuossahan nuo pyyhkijät vilahtivat.
Onko siis mitään videoita missä näkyy oikea WP7 Sense UI?
Tietääkseni ei ole mitään sense UI:ta. Htc:llä on oma sense hubi minkä takaa tuokin videon sää sovellus tulee, siellä on sitten kaikkea htc:n omaa juttua.
Microsoftin tuotteet tuntien tämäkin julkistus on täysi susi jo syntyessään, alla ei auta edes hyvä rauta tai uudelleen koodattu käyttis. Windowsit ovat surkeaa kuraa, jossa on jatkuvia tietoturvaongelmia ja virukset riehuvat. Ei ole ihme, että moni taho kehottaa välttämään Microsoftin tuotteita. Eipä tule itsekään ostettua ikinä Mikkisoftan tekeleitä missään muodossa.
Niin just. Windows Mobilellahan on aina virukset riehuneet jne…? 😀
Win7 on loistava tekele pc:lle, mutta pahoin pelkään winmo7 olevan täysi floppi. Nätti joo, mutta (naurettavien) rajoitusten määrä lyö jopa iosin laudalta