Huhu: Samsung varustaa Galaxy S2:n hurjilla ominaisuuksilla

Galaxy S on ollut korealaisvalmistajalle huikea myyntimenestys, joten ei lienee yllättävää, jos sille olisi jossain vaiheessa luvassa seuraaja. Ensimmäisiä huhuja seuraajasta on hiljalleen valunut verkkoon ja ne lupailevatkin melkoisen merkittävää päivitystä suosikkimalliin.

Huhujen mukaan Samsung Galaxy S2 nostaisi näytön tarkkuuden 1280 x 720 pikseliin ja olisi kooltaan 4,3 tuumaa. Edeltäjästä löytyy neljän tuuman kosketusnäyttö, joka yltää 800 x 480 pikseliin. Tarkempi näyttö tekisi verkkoselaamisesta ja elokuvien katselusta entistäkin nautittavampaa.

Laitteen tehopuoli kuulostaa niin ikään erittäin vakuuttavalta. Huhut väittävät suorittimen kellotaajuudeksi kaksi gigahertsiä ja RAM-muistia pitäisi löytyä yhden gigatavun verran. Samsung Galaxy S2:n muita ominaisuuksia ovat 32 gigatavun sisäinen tallennustila, microSD-muistikorttipaikka, Bluetooth 3.0, WiFi, A-GPS ja kahdeksan megapikselin kamera. Käyttöjärjestelmänä pitäisi toimia Android 3.0.

Puhelimen odotetaan löytyvän kaupoista vuoden 2011 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Lähde: IntoMobile

18 kommenttia

  1. Nokia on ensi vuonna helisemässä, kun heillä tuskin on tarjota mitään vastaavaa.

    1. Hauska nähdä miten tuossa akku kestää, mielestäni kännykkä on hyödytön ~vuorokauden akkukestolla.

      1. Veikkaan puolen tunnin akkukestoa kovassa käytössä. 🙂
        Raudan puolesta alkaa oleen jo aika kovia lukuja täytyy myöntää.

  2. voi sitten vaan miettiä, että paljonko moinen tulee maksamaan

  3. Onko tuo edes enää puhelin? Alkaa näytöllä olemaan kokoa niin, että pitää olla oma laukku tuolle.

    1. Jos turhat kehykset näytön ympäriltä minimoidaan, niin tuo menee vielä ihan hyvin normaalien farkkujen taskuun, kun on nykytrendin mukaan ohut. Esim. 4,3” näytöllinen HD2 on vielä täysin ”pocketable”.

      Mutta kuten Einari mainitsi niin melko överiksihän tuollainen menisi, kun päihittää spekseissä miniläppärit. Akkukestossakin voidaan päästä läppärille huimaan 15 tuntiin.

      1. Joo eipä tuolla tosiaan mitään tee, jos ei ole piuhaa mukana. Ensin puhelimet pieneni, mutta näköjään trendi on taas suurempaan… Itse ei miellytä.

  4. Ei se mitä kannen alta löytyy, vaan se mitä sillä tekee.

    Ettei tämä olisi se huhuttu Google Nexus Two?

  5. Huhhuh. Pitää jo tosissaan ruveta harkitsemaan Nokian laivasta pois hyppäämistä. Kännykkää käyttänyt vajaa 15 vuotta ja vain noin vuosi siintä on kulunut jonkun muun kuin Nokian kännykän parissa. Ensi vuonna suunta muuttuu.

  6. Aika överiksi menee, kun akut ei kehity läheskään samaan tahtiin.
    Joko tuossa on todella iso akku, tai sitten Samsung on kehittänyt uutta akkutekniikkaa, muutoin tuossa on varmasti naurettavan lyhyt akunkesto.

    Niin ja vielä tuo näytön koko putoaa pahasti väliin…. se on jotain tabletin ja kännykän väliltä

  7. Tämähän ilmeisesti ei ole puhelin, vaan pelkkä medilaita tyyliin iPod Touch…

  8. Hauska lukea ihmisten epäileviä reaktioita kaikkeen uuteen. 🙂 On päivän selvää, että kehitys menee eteenpäin ja:
    – Kellotaajudet/tehot kasvavat
    – Näytön resoluutio ja DPI kasvaa
    – Muistin määrä kasvaa
    – Sähkön kulutus pienenee komponenttitasolla

    Kuluttajille tulee erilaisia malleja käyttöön ja toinen tykkää toisesta ja toinen hieman erilaisesta.

    4,3 tuuman näyttöjä on ollut mm. HTC HD2:ssa jo vuoden, ja niitä on myyty paljon. Meillä toimistolla enemmistö on päätynyt siihen uusissa puhelimissa, joka oli kyllä pieni yllätys minulle.

    Puhelimen lataaminen päivittäin ei myöskään ole useammalle kynnyskysymys, koska USB-sähköä on nykyään tarjolla ”kaikkialla” ja laturit toimivat ristiin.

    Tämäkin on tottumuskysymys. Jos haluaa puhelimen, jossa akku kestää päiviä lataamatta, niin silloin tuskin valitsee älypuhelinta ainoaksi puhelimeksi.

    iPadin lisäksi markkinoilla on nyt mm. Samsung Tab, jonka 7 tuuman kokoisena mahtuu vielä povitaskuun (testattu). Tämä puhelin on sitä selkeästi pienempi (etutaskukoko), ja raahavathan ihmiset mukanaan isompaa iPadiäkin, joka ei omasta mielestäni tuo koollaan merkittävästi lisäarvoa versus kasvanut koko. Se painii jo miniläppärisarjassa. Mutta korostan, että tämä on makuasia.

    En mielestäni täysin teennäistä enää erotella ryppyotsaisesti läppäreitä, miniläppäreitä, pädekä ja älypuhelimia. Tämä nähtiin jo läppäri vs. miniläppärikeskustelussa. Ihmisillä on erilaisia tarpeita, joita ohjaa vahvasti myös hinta ja mielikuvat.

    Mielenkiintoista nähdä mitä muut valmistajat tuovat markkinoille.

    Mun kaksi senttiä…

      1. Windosw Phone 7 ei ole tarkoitettu tablet-käyttöön. Alla oleva ”Win CE” (Windows Embedded Compact) sen sijaan taipuu erilaisiin tarkoituksiin. WP7:han on sen päälle tehty yksi ”käyttöliittymä”.

        Katsotaan mitä tuleman pitää…

    1. Toki kaikki riippuu siitä mitä käyttäjä haluaa laitteelta…Tulee vain sellainen fiilis tuosta jutusta, että pröystäillään pelkällä raudalla. Isompi näyttö on tietysti plussa, siis niille joita ”halko” ei haittaa taskussa.

      Oma mielipide on, että puhelimessa saa olla niin paljon tehoa kuin mahdollista, mutta ei toiminta-ajan kustannuksella. Ptäisi vähintään kestää yhden päivän tehokäyttöä. Jos saat olla jatkuvasti laturissa kiinni, niin se laitteen ”mobiili ominaisuus” jää pienemmälle.
      Hyvä tietysti ”toimisto puhelimena”, mutta silloinhan käytettävissä on yleensä tietokone millä teet samat jutu.

  9. Hankin viime kesänä Galaxy S:n ja olihan se huima muutos vanhalle pitkän linjan nokialaisten käyttäjälle. En olisi tuota siirtoa tehnyt ellei keväällä saatu uusi työsuhdepuhelin E75 olisi täysin kelvottomine näppäimistöineen ajanut raivon partaalle. Ei tuo vaihto ihan kivuton ollut, peruspuhelimen teon Nokia kyllä osaa. Mutta ikinä en ole saanut niissä kunnolla mitään lisäohjelmia toimimaan, muisti ei riitä jne, siihen tuli kerralla totaalinen muutos. Ja SuperAmoled -näyttö, aivan eri vuosituhannelta.

    Tältä perustalta, jos em. speksit uudesta S2:sta pitävät paikkansa, se tulee olemaan ihan pakkohankinta. Koko ei ole ongelma, taskuun mahtuu vielä hyvin. Se minkä harvat tajuavat on että Galaxy painaa hädintuskin puolet siitä mitä esim E75, paino on lopulta tärkeämpi kuin koko + että Galaxy on litteä kun taas noksut ovat paksuja möhkäleitä.

  10. Ei Nokia tule ainakaan Symbian malleilla pärjäämään Samsungille!!!.Tämä Galaxy S2 tulee ainakin näyttämään sen,että mihin Samsung pystyy uusimmalla Android 3.0 -käyttiksellä!.Voi jo sanoa,että Nokialla EI ole mitään jakoa niin kauan,kunnes MeeGo tulee käyttöön!!.

  11. Kyllä täytyy vähintään 2000 patteri olla 1280×720 resoluutio imee aika nopeasti akkua.

Kommentointi on suljettu!