iPhone 4 kiilasi Elisan myydyimmäksi puhelimeksi, Nokia N8 tiukasti kakkosena

Teleoperaattori Elisa on julkaissut listan lokakuun myydyimmistä puhelinmalleista. Syyskuun tavoin listaa hallitsee Nokia, mutta ykköspaikan suomalaisvalmistaja on joutunut luovuttamaan Applen iPhone 4:lle, joka nousi piikkipaikalle sijalta neljä. Syyskuun listakärki Nokia 5230 tippui sijalle kolme.

Lokakuussa Suomessa kauppoihin saapunut Nokia N8 kiinnosti kuluttajia. Puhelin valtasi lokakuun listalta sijan kaksi ja oli näin ollen seuraavaksi myydyin malli heti iPhone 4:n jälkeen.

Nokia N8:n erinomainen kamera on yksi laiteen mielenkiintoa nostava tekijä uudistuneen Symbianin lisäksi. HTC Desiren valloittava Android-käyttökokemus näyttäisi olevan entistä useamman asiakkaan valinta”, Panu Lehti Elisalta totesi.

Merkittävänä listanousijana voidaan pitää myös HTC Desireä, joka nousi kuusi pykälää ylöspäin. Takapakkia listalla otti Samsung Galaxy S, joka oli vielä syyskuussa Elisan toiseksi myydyin puhelin. Nyt sen sijoitus on kuitenkin vasta 11.

Elisan myydyimmät matkapuhelimet lokakuussa 2010:

  1. Apple iPhone 4
  2. Nokia N8
  3. Nokia 5230
  4. Nokia C6
  5. Nokia C5
  6. HTC Desire
  7. Nokia 2330
  8. Nokia 2730
  9. Nokia 3710
  10. Nokia 7230
  11. Samsung Galaxy S
  12. Nokia 6700 Slide
  13. HTC Wildfire
  14. Nokia 2720
  15. Nokia 3720

9 kommenttia

  1. Ei tuo Nokia-rynnäkkö mikään ihme toki ole, suomessahan sitä ollaan. Jäädään odottelemaan sitä ihmeellistä vuotta, kun täälläkin ihmiset ymmärtävät haluta jotain parempaa..

    1. Mitä parempaa? Jotain iPhone-skeidaa (antennivikaa, Applen diktatuuria yms yms yms..) vai Samsungin 600 euron muovipuhelimia (Galaxy S)?

      1. _EI_ toki mitään iPuhelin-roskaa, eikä Samsungin muovilaattoja, vaan onhan noita hyvin erilaisia android-puhelimia vaikka HTC:llä tarjota, ja vielä erilaisempia SE:llä, sun muilla.. mutta ei vaan nuo koivuklapin kokoiset ja paksuiset S^1 (S60) Nokialaiset tunnu millään sitten tästä maailmasta loppuvan.. saati suomalaisia kyllästyttävän.

  2. Taisi Soneralta lirahtaa Elisan iPhone-tempun takia, kun joka paikka tulvii Soneran iPhone-mainoksia. 😀

    Mutta aika hyvin pärjännyt kyllä iPhone Elisankin listoilla kun on noin hyvän sijoituksen saanut. Olisi kyllä erittäin mielenkiintoista tietää, mitä kaikkia näihin lasketaan mukaan (siis kytkyt vai pelkät ilman liittymää myydyt) ja muutenkin vähän tuota myyntimäärää. Mutta sitähän ei taida kertoa kukaan varsinkaan iPhonen osalta.

    1. iPhonen ykkötilaan Elisalla saattaa vaikuttaa se, että se on ainoa kauppa, joka myy iPhonea ilman kytkyä Suomessa.

  3. @Tor
    ”_EI_ toki mitään iPuhelin-roskaa, eikä Samsungin muovilaattoja, vaan onhan noita hyvin erilaisia android-puhelimia vaikka HTC:llä tarjota, ja vielä erilaisempia SE:llä, sun muilla.. mutta ei vaan nuo koivuklapin kokoiset ja paksuiset S^1 (S60) Nokialaiset tunnu millään sitten tästä maailmasta loppuvan.. saati suomalaisia kyllästyttävän.”

    HTC merkkinä on kyllä ihan kiva, mutta Android ei kyllä miellytä. Jos KOSKEUSnäyttöpuhelimen käyttöön tarvii monta hardisnappia, niin ei se mun mielestä kerro hyvästä käyttöliittymästä. Ja sitäpaitsi Google pelottaa.

    Eihän nuita S^1-puhelimia enää kannatakaan ostaa ku S^3:ki on jo olemasa. Eikä puhelin kaikille ole pelkkä leikkikalu, joten ei se kyllästyminen niin haittaa.. 😀

  4. Tämähän ei nyt tavallista kuluttajaa juurikaan kiinnosta, mutta operaattoripelissä suurimmat voitot (mielestäni todella vanhanaikaisesti) tehdään liittymämäärissä. Veikkaanpa ettei Elisa juurikaan haalinut asikkaita itselleen iPhonen kautta (koska eivät vaatineet liittymää) ja Äppelin tuotteet ovat legendaarisia niiden korkean hinnan ja pienen provision suhteen.

    Mielestäni Elisan kannattaisi tarjota iPhonea myös kytkynä, ja hieraista siihen jokin hyvä datapalvelu- ja puhepakettitarjous. Varmasti tulisi enemmänkin asiakkaita. Asiakkaita olisivat varmasti omat vanhat asiakkaat jotka sitoutuisivat jäämään, Soneran kanssa sukset rikkoneet ja vielä kolmantena ryhmänä se suuri massa jota iPhone vain yleisesti kiinnostaa todella paljon.

    Tällainen ”vapautetaan kansa pahan ikeestä” ajatus kestää vain tämän alkuhetken, ja sen jälkeen se hiipuu. Ihmiset ehkä tykkäävät sinusta enemmän, mutta samalla jätit paljon rahaa tekemättä.

    1. Lisäyksenä ideointiin Elisan iP-bisnesmallista: ”vapaan” iPhonen hintaakin voisi lisätä sen verran, että sen myymisestä olisi oikeasti Elisalle hyötyä joka patistaisi ihmisiä liittymäsopparin solmimiseen. Mutta eihän tätä nyt tietenkään enään voi tehdä kun hintaa ei voi yhtäkkiä vain nostaa. 🙂

Kommentointi on suljettu!