Video: 3D-kartat tekevät tuloaan Google Mapsiin

Google Maps -karttapalvelun seuraava mullistus on aivan nurkan takana, sillä Google on kertonut viitosversion sovelluksesta saapuvan Android-puhelimille pian. Sen tärkeimpiä uudistuksia ovat vektoripohjaiseen grafiikkaan siirtyminen ja 3D-tila, joka tuo kaupunkien rakennukset aikaisempaa yksityiskohtaisemmin esille.

3D-tilan aktivointi onnistuu kätevästi monikosketustuen avulla, joka tekee käyttökokemuksesta sulavan. Ominaisuuden toimintaan päästään ensikertaa kurkistamaan Googlen virallisen videoesittelyn kautta, jossa uutta Google Maps -versiota demotaan tuoreella Nexus S -puhelimella. Video on katsottavissa juttumme lopusta.

Vektoreihin siirtyminen tekee karttojen käsittelystä kevyempää, sillä ne vievät nykyistä ratkaisua vähemmän tilaa. Tämän myötä sovelluksen offline-toimintoja on paranneltu. Käyttäjän eniten lataamien alueiden kartat tallennetaan puhelimen muistiin ja navigointi ilman verkkoyhteyttä on vihdoin mahdollista, vaikkakin datayhteys vaaditaan reitin muodostamiseen.

Lähteet: Engadget & MobileCrunch

1 kommentti

  1. Ja marketistahan Maps on jo ladattavissa. Market päivittyminen taas alkoi jo muutaman päivän sisällä ja tulee pikkuhiljaa kaikille käyttäjille.

Kommentointi on suljettu!