Samsung myynyt jo yli yhdeksän miljoonaa Galaxy S -puhelinta

Maailman toiseksi suurin matkaviestinvalmistaja Samsung on lähellä Galaxy S -puhelimelle asettamaansa myyntitavoitetta. Yhtiö kertoo myyneensä Android-pohjaista lippulaivaansa maailmanlaajuisesti jo 9,3 miljoonaa kappaletta. Koko vuoden tavoitteena valmistajalla oli päästä 10 miljoonan myyntiin, jonka Samsung uskoo edelleen saavuttavansa ennen seuraavalle vuodelle siirtymistä.

Korealaisvalmistajan puhelin on myynyt hyvin myös Suomessa. Se oli esimerkiksi elo-syyskuussa operaattori DNA:n myydyin high-end-älypuhelin. Laite on myös keikkunut useita kuukausia Elisan myydyimpien puhelinten listalla. Marraskuussa Galaxy S nappasi Elisan listalta sijan kuusi.

Samsung Galaxy S on yhden gigahertsin suorittimella ja neljän tuuman Super AMOLED -näytöllä varustettu puhelin. Valmistaja päivitti laitteen ohjelmiston marraskuussa Android 2.2 -versioon, joka toi mukanaan muun muassa Flash 10.1 -tuen.

Lähde: Engadget

3 kommenttia

  1. Suomen myynnit ymmärtää paremmin kuin hyvin: älypuhelinta havitteleva joutuu valitsemaan joko iPhonen, Nokian S^3 laitteiden tai Samsungin Android laitteiden väliltä. Nokian heikkoudet on kaikille tuttuja, mutta moni karsastaa myös Applen laitteen heikkoja puolia. Loistava sekoitus monipuolisia ominaisuuksia ja hyvää käyttökokemusta on juurikin Galaxy S upean kokoisella näytöllään.

  2. Onhan Suomessa paljon myös HTC:n puhelimia myynnissä, jotka ovat myös menestyneet erinomaisesti. Ei noiden menestyksessä mitään ihmeellistä, sillä sekä Samsung että HTC ovat onnistuneet rakentamaan hyvän käyttöliittymän Androidin päälle. Symbianin tilanne vaikuttaa näiden puristuksessa tosi huonolta.

  3. Oma Galaxy S -kokemukseni on täynnä pettymyksiä.
    Jos navigointia käyttää edes vähän, podcasteja kuuntelee kohtuullisesti, muutaman kerran vilkaisee sähköpostit, niin jo saa olla lataamassa akkua.
    Erityisesti jos meinaa puhelimeenkin joskus puhua.
    Millään ei vaan akku kestä.
    Kannettava tietokone tuo enempi on kuin puhelin.

Kommentointi on suljettu!