Kiusalliset bugit vaivaavat Android- ja iOS-alustoja

Älypuhelinkäyttäjät ovat tottuneet törmäämään puhelimissaan mitä eriskummallisimpiin ohjelmointivirheisiin eli bugeihin. Useimmat niistä ovat täysin harmittomia ja yleensä tilanne korjautuu ongelmia aiheuttaneen sovelluksen sulkemisella tai vaikeammassa tapauksessa laitteen uudelleenkäynnistämisellä. Toisinaan mukaan livahtaa kuitenkin jokapäiväistä elämää sekoittavia bugeja.

Applen iOS-mobiilialustaa on talven aikana vaivannut oikutteleva herätyskello, joka petti tuhannet käyttäjät ympäri maailmaa talviaikaan siirryttäessä. Ongelmaa on sittemmin korjattu ohjelmistopäivityksillä ja bugin odotettiinkin jo kadonneen. Ikävä kyllä näin ei kuitenkaan ollut, sillä vuoden vaihtuminen on aiheuttanut useilla käyttäjillä loka-marraskuussa kohdattuja ongelmia. Raporttien mukaan ongelma koskee tällä kertaa erityisesti niin sanottuja ei-toistuvia herätyksiä.

Android-käyttäjien harmina on vieläkin kiusallisempi ohjelmointivirhe, jonka myötä puhelimesta lähetetty tekstiviesti saattaa päätyä väärän henkilön käsiin. Ongelmaan johtavia syitä ei ole käyttäjien toimesta onnistuttu ratkomaan. Sen myötä lähetetty tekstiviesti on sijoitettu oikean henkilön kanssa käytyyn keskustelunäkymään, mutta viestin tarkempien tietojen selaaminen osoittaa, että se on lähetetty täysin toiselle henkilölle. Käytännössä käyttäjä ei edes tiedä viestin lähteneen väärälle henkilölle.

Tekstiviestibugi on ollut Googlen tiedossa jo puoli vuotta, mutta korjausta siihen odotellaan edelleen. Herätyskellobugi on niin ikään Applen tiedossa. Valmistajan mukaan se korjautuu itsestään 3. tammikuuta.

Lähteet: Engadget & MacWorld

26 kommenttia

  1. Varsinkin Androidin kohdalla nämä bugit ovat kiusallisia, koska jotkut puhelimethan rullaavat vanhemmalla Android versiolla. Esim 2.0 lähtien Androidin musiikkisoitin saattoi pärähtää käyntiin joissain puhelinmalleissa ja herätyskello ei hälyttänyt jos puhelimesta oli virrat pois. MILESTONE kärsi mm. näistä bugeista eikä edes päivitys 2.1 versioon korjannut mediasoittimen bugia.

    Olisi kiva jos Androidin bugeista olisi edes kunnon bugjar jonne kaikki voisivat raportoida bugeja ja ehdottaa koirjauksia, mutta koska Google on päättänyt ottaa kaiken vastuun kehittämisestä, ei tällaista todennäköisesti tulekaan. Mm. näistä syistä Androidia moititaan näennäis avoimuudesta.

    1. Ah, kiitos tuosta. Mistähän olen tuollaista etsinyt kun se löytyy noin järkevästä paikasta.

      Noita bugi-ilmoituksiahan ei kuitenkaan kukaan muu voi korjata, kuin Google. Paitsi tietenkin epävirallisesti.

  2. > Tekstiviestibugi on ollut Googlen tiedossa jo puoli vuotta

    Muiden lähteiden mukaan se buki on tunnettu jo viime maaliskuusta lähtien, eli jo 9kk ajan.

    Aika ihmeellisträ, että tuota Androidin viestibukia ei ole korjattu näin pitkänkään ajan kuluessa. Lisäksi jostain syystä bukia ei ole luokiteltu kovin kiireelliseksi kojattavaksi, vain keskitasoiseksi. Tuollanen buki on kuitenkin yksityisyyden suojan kannalta erittäin ikävä, koska viestit voi mennä mihin sattuu.

    1. Hehheh… ja tavallinen kuluttajahan näin tekee ihan tuosta vaan.

      1. Lisäksi tulee muistaa se että kaikki android distrot ovat puhelin toimittajan muokkaamia. Eli ei riitä että google on tehnyt korjauksen vaan lisäksi laite valmistajan pitää ympätä omat käyttöliittymä moskansa käyttiksen päälle.
        Tämä on juuri se asia joka tekee androidin päivityksistä tosi hitaita.

      2. VOI korjata myös itse. Ei ole pakko. Suosittelen Matille tutustumista avoimen lähdekoodin kehittämisen perusteisiin; saattaisit yllättyä kuinka paljon kaikkea tavalliset kuluttajat ovat saaneet aikaan.

      3. Joillekin avoin lähdekoodi on arvotekijä mutta minä en maksanut viittäsataa euroa siitä, että saisin mahdollisuuden opetella paikkaamaan käyttöjärjestelmän bugeja ihan itse.

    2. Itse asiassa hyvinkin mielenkiintoista että bugi on ollut olemassa 9kk mutta kukaan ei ole tehnyt, lähettänyt tai hyväksynyt patchia.

    3. Ja kuinka moni on oikeasti päätynyt Androidin versioon…? Sen verran on harrastajia liikenteessä Androidin kimpussa että ihmettelen että näitä bugeja löytyy vieläkin.

  3. Eikös tuo viestibugi koske vain oletus-SMS-sovellusta? Eli esim. Handcentin käyttäjät ovat turvassa?

    1. Voi olla, mutta kyllä mukana tulevien perussovellusten tulisi toimia. Naurettavaa jos tarvitsee asennella ”puhelimeen” erikseen puhelinsovellus, jotta se toimii.

      Ei kuitenkaan liene kovin yleinen tuo SMS-bugi, kun siitä ei sen kummempaa mekkalaa olla pidetty.

  4. Takkuilua on varmasti, mutta nyt sentään saa tehtyä paljon sellaisia asioita, jotka eivät ikinä ennen olleet mahdollisia. ja nyt niiden asioiden teko, jotka ennen oli jotenkin mahdollisia, ovat miellyttäviä ja nitä viitsii tehdä.. esim netin käyttö puhelimella.
    Kaikki on vasta alussa ja jos oikein miettii niin eikös se windows mene edelleen ruttuun välillä ja kaatuile.

  5. Minullakin jätti tänään iphone hälyttämättä!!

  6. Aki ja Joniy niin vaan Apple bugi korjaantuin kuten lupasivatkin. Vähän nopeampaa toimintaa kuin Googlella.

  7. Ei kuullosta iOS4 kello ongelmat kadonneen. Itsellä ei tullu edes kokeiltua, kun vanha nokian 6120 ajaa moista virkaa.

    1. Tuo onkin aika vakava juttu, onneksi leviäkin toistaiseksi vain epävirallisten kiinalaisten softakauppojen välityksellä. Ei itsellä (eikä varmaan suurimmalla osalla muistakaan) tule pahemmin tuollaisia käytettyä. 😀 Ja todennäköisesti Google tuollaiset sovellukset siivoaisi Android Marketista äkkiä pois! 🙂

Kommentointi on suljettu!