LG mukaan tablet-taistoon? Honeycomb-laite julki CES:ssä?

Amerikkalainen Motorola ei ole välttämättä ainut, joka esittelee 6. tammikuuta käynnistyvässä CES-tapahtumassa Androidin uuteen Honeycomb-versioon pohjautuvan tabletin. Huhut nimittäin kertovat, että myös korealaiselta LG:ltä olisi luvassa tablet-julkistus Las Vegasissa.

Huhut väittävät korealaisvalmistajan laitteen perustuvan Android Honeycomb -alustaan ja sisältävän 8,9 tuuman kosketusnäytön. Se olisi näin aavistuksen Motorolan uutuutta pienempi, sillä mahdollisesti Droid Xoom -nimeä kantavasta laitteesta arvellaan löytyvän kymmenen tuuman näyttö. Villeimmät huhut väittävät LG:n tabletin sisältävän fyysisen näppäimistön, joka erottaisi sen merkittävästä osasta kilpailijoita.

Alkuvuodesta voidaan odottaa erittäin mielenkiintoista tablet-rintamaa ajatellen. LG:n ja Motorolan lisäksi uutuuksia nähdään hyvin todennäköisesti Samsungilta ja HTC:ltä. Ei ole syytä myöskään unohtaa Applea, jonka toisen sukupolven iPadin julkistus on tuskin enää kovinkaan kaukana.

Lähde: UnwiredView

3 kommenttia

  1. Fyysinen näppis tabletissa on huono idea, koska se lisää valmistuskustannuksia, laitteen painoa, paksuutta ja tekee siitä helpommin hajoavan. Tabletteja ei ole tarkoitettu varsinaiseen tuottavaan käyttöön kuten läppäreitä.

  2. Minun mielestäni laitetta ei mitenkään voi kutsua tabletiksi, jos siinä on fyysinen näppäimistö, vaan kyseessä on minikannettava. Ehkäpä tuohon tulee saataville dockilla varustettu fyysinen näppäimistö kuten iPadille? Mikäli fyysinen näppäimistö on kiinteä, niin en kutsuisi moista tabletiksi.

    1. Riippuu ehkä näppäimistöstä. Jos se on joku pieni, niin ehkä laitetta voi silti tabletiksi kutsua. Ja joka tapauksessa tuotteen markkinointinimitykset taitavat olla loppujen lopuksi ”veteen piirretty viiva”.

Kommentointi on suljettu!