Windows Phone 7 oppii suomen vuoden 2011 aikana

Microsoft on ilmoittanut lisäävänsä Windows Phone 7 -mobiilialustaan 14 uutta kieliversiota, joiden mukana on myös suomi. Uudet kielipaketit saapuvat alustavien suunnitelmien mukaan kuluttajien saataville vuoden 2011 jälkimmäisellä puoliskolla.

Ilmoitusta voidaan pitää tärkeänä Nokian Windows Phone 7 -suunnitelmien kannalta. Tällä hetkellä Microsoftin uusi mobiilialusta tukee kokonaisuudessaan vain hyvin harvoja maita, joka rajoittaa osaltaan sen leviämistä. Toivottavaa on, että Microsoft saa samalla auki myös alustaansa liitetyt palvelut eri puolilla maailmaa.

Laajentuvan kielituen lisäksi Windows Phone 7:lle on luvassa paljon muitakin uudistuksia. Maaliskuussa tulossa on leikkaa-liitä-ominaisuus ja myöhemmin kuluvan vuoden aikana alusta saa uuden verkkoselaimen, Twitter-integroinnin ja moniajon.

Lähde: Kauppalehti

7 kommenttia

    1. Millä perusteella touhu on hidasta vaikka Androidiin verrattuna? Onko natiivi- Androidissa vieläkään Suomea kielivalinnoissa? iPhonessa skandit suoraan näppikseen taisi tulla 3.0 päivityksessä, eli vasta muutaman vuoden päästä ekan iPhonen jälkeen.

      1. Lähinnä kommetillani tarkoitin suomen lokalisointia. Kun nyt MS on Noksun pääyhteistyökumppani, luulis suomen lokalisoinnin tulevan salamannopeasti, että säilytetään se pieni strateginen etu joka tässä pelleilyssä on Nokialle jäänyt.

  1. Jos pelkkä kieliversioiden tekeminen on noin vaikeeta niin miten voisi odottaa isompia uudistuksia? Muiden etumatka kasvaa joka päivä. Nokia on ollut liian jäykkäliikkeinen mutta se on kuin gepardi verrattuna Microsoft dinosaurukseen.

    1. Onhan sillä Microsoftilla muutakin tekemistä WP7:n kanssa kuin pelkkä kieliversioiden tahkoaminen. Esim. tämän vuoden aikana on tulossa moniajoa, uudistettu selain (IE 9:n mobiiliversio) html5-tuella… Ja noita eri kieliversioitakin on tulossa kuitenkin 14 samaan aikaan, joten ei tuo nyt mikään hidaskaan tahti ole…

      Ja olisi mukava tietää, mitä se Nokiakin nyt on sitten niin huimaa vauhtia tehnyt? Anna nyt vaikka muutama esiemerkki, kun niitä sulla varmaan riittää…

  2. Osaisikohan joku kertoa, että tulevatko nykyisin myynnissä olevat englanninkieliset luurit saamaan myös tämän päivityksen vai koskeeko se lähinnä näitä joskus syksyllä(?) julkaistavia uusia laitteita?

  3. Eiköhän toi Nokia ja ikkunan yhteistyö ollutkin tarkoitus saada Nokia meneen pohjois-amerikassa. Siinä varmaan suomea sen kummosemmin lämpimästi ajatella.

Kommentointi on suljettu!