Matkapuhelinvalmistaja Nokia uskoo Windows Phone 7 -alustan päätyvän ripeästi myös edullisemman hintaluokan puhelimiin. Pääjohtaja Stephen Elopin mukaan alustan ulottuminen edullisempiin puhelimiin oli yksi avaintekijöistä solmittaessa yhteistyösopimus Microsoftin kanssa.
Huippumalleja lukuun ottamatta Nokian asema älypuhelinmarkkinoilla on ollut vahva. Yhtiön tähän asti suosima Symbian on taipunut hyvin erittäinkin edullisiin älypuhelimiin, jotka ovat olleet suomalaisvalmistajan valtteja markkinoilla. Ei ole siis ihme, että yhtiö haluaa jatkossakin tarjota tuotteita tähän kategoriaan, vaikkakin eri alustaan pohjautuen.
Microsoftin asettamat rautavaatimukset Windows Phone 7:lle ovat vaikeuttaneet edullisten mallien esille marssia. Nokian laajamittainen hyökkäys markkinoilla ajoittuu kuitenkin vuoden 2012 puolelle, jolloin yhden gigahertsin suoritin, viiden megapikselin kamera ja 800 x 480 pikselin näyttö eivät enää kuulosta kovinkaan pahoilta vaatimuksilta. Microsoftin on lisäksi arveltu hölläävän vaatimuksia. Tietojen mukaan ainakin piirisarjapuolella WP7 tulee avautumaan Qualcommin tarjonnan ulkopuolelle.
Lähde: Reuters