Informaatioteknologiaan erikoistunut Ixonos esitteli tämän vuoden Mobile World Congress -messuilla tablet-kokoiselle Android-laitteelle suunnattua käyttöliittymää. Yhtiö hyödyntää käyttöliittymässään tietokoneilta tuttuja ikkunoita, joiden myötä sovellusten moniajon nousee Ixonosin mukaan täysin uudelle tasolle.
Kehitetty teknologia mahdollistaa ikkunoiden siirtelyn aivan kuten tietokoneiden käyttöliittymissä. Sovellukset pyörivät ikkunoissa omina yksiköinään ilman keskeytyksiä ja mahdollistavat näin kunnollisen moniajon.
Perinteisen tabletin lisäksi Ixonos demosi teknologiaansa myös kahdella näytöllä varustetulla tabletilla. Se tekee moniajosta vieläkin sujuvampaa, sillä esimerkiksi sähköpostissa QWERTY-näppäimistö voidaan avata alempaan ruutuun ja tekstiosa tuoda näkyville ylempään paneeliin.
Videolla nähtävät testilaitteet on valmistanut kotimainen Aava Mobile.
Lähde: Engadget
Mielenkiintoisempi juttu tuolla videolla tosin oli Aava Mobilen tablet ja puhelin, joissa pyöri Intelin rautaa ja Meego-käyttis.
Paitsi näytti olevan vähän töks-töks.
Itseäni kiinnostaa MeeGossa eniten nähdä, mitä Nokia on saanut aikaan. Siis etenkin GUI-puolella. Nokian omaa käyttöliittymäähän ollaan kehitetty salassa.
Suomalaiset insinöörit taas vauhdissa. Viimeiseksi tulisi mieleen ottaa ikkunointi mobiililaitteisiin. Täysin turhaa työtä. Aavan puhelin taisi olla edellinen malli, ilmeisesti uutta ei ole vielä missään esitelty.
Periaatteessa ihan ”toimiva” idea tableteissa, mutta en näe kyllä mitään tilausta tuollaiselle ominaisuudelle. Varsinkin Honeycombissa ikkunat on periaatteessa täysin turhia, kun sovelluksesta toiseen siirtyminen on tehty vieläkin helpommaksi. Sekin on tärkeä pointti, että tableteissa ei yleensä ole niin isoa näyttöäkään, että useampaa ikkunaa voisi edes pitää yhtä aikaa vierekkäin ilman että käytettävyys kärsii.
1:36 Kappas, Kari Hietalahti päässyt puhumaan 🙂