Video: esimakua Symbianin tulevasta suurpäivityksestä

Videopalvelu YouTubeen on lisätty mielenkiintoinen video, jossa Nokia N8:lla pyöritetään Symbian^3-alustan tulevaa PR 2.0 -versiota. Se antaa hieman esimakua siitä, mitä Nokian uusille Symbian-puhelimille on tulevaisuudessa luvassa. Päivityksen tarkka saapumisajankohta pysyy edelleen kuitenkin kysymysmerkkinä.

Jutun loppuun liitetyllä videolla nähdään pätkiä sähköpostisovelluksesta sekä verkkoselaimesta, jotka ovat kokeneet muutoksia. Ikävä kyllä videolla ei vilauteta kertaakaan kotinäkymää, johon odotetaan myös suuria muutoksia. Päävalikon uudet kuvakkeet videolla joka tapauksessa esiintyvät.

Videon perusteella voidaan hyvin todeta, että kehitystyö PR 2.0 -version osalta on vielä kesken. Jos siinä esiintyy viimeisin kehitysversio, ei päivitystä kannata varmaankaan toivoa saapuvaksi kovin pian.

Lähde: My Nokia Blog

13 kommenttia

  1. Vihdoinkin kunnon käytettävyyttä! Hyvä idea että muutama boxi oli pienempi kuin koko näyttö ja jokaista nimeä phonebookissa ei avattu, voivat olla sellaisia henkilöitä listalla, jonka profiiliin oon laittanut, että ”älä avaa vaikka painan”.

    Samoin täysin valkoinen näkymä on sellaine mitä mun mielestä iPhonessa ei vielä ole.

    >> -alikessunnatsat on hyvä idea, mutta käytettävyyden kannalta puhelinta on pidettävä 45 asteen kulmassa, että natsat olis selkeämmät. Toisaalta silloin X naäyttää plussalta. Suo sielä vetelä täälä.

    Vaikuttaa siltä, että näytön lasi on tosi liukas, kun sormi sutii siinä. Kandeaa varmaan käyttää semmosta oranssia kumista sormenpää huppua jolla voi plarata näyttöä, kitka on sillon parempi.

    Vasemmassa alakulmassa oli nuoli vasemmalle, mutta en nähnyt pöydällä mitään. Näyttiköhön se kauemmas jos vaikka pöydällä oli jotain sielämpänä.

    Aika muuten vaan paksu puhelin, jotain 30mm paksu.Ne pienet pikkuscreenit pyöri mukavasti niinkuin N95:ssa jotkut valokuvat semmoisessa ympyräjonossa. Ehkä parasta mitä näytölle voi rakentaa, jos on pakko olla liikkuvia elementtejä.

    Mutta kyllä sormi sutii, tarviaa laittaa sormi aina välillä suuhun ja sit kokeilla.

    -ng-

  2. Niin tämä päivitys ei kait tuota UI:ta uudista, muuten kuin ikonit nähtävästi. Qt UI varmaan tulee vasta myöhemmin.

    1. Aivan. Video esittelee PR 2.0:llaa. Se Kiinassa vilahtanut kuva taas ilmeisesti PR 3.0:llaa.

  3. Mielenkiintoista huomata, että 3 kuukautta sitten maintsemani muutokset sähköpostisovelluksen selkeyttämiseen on tehty. Silloin yllättäen tämä yksi henkilö heti sanoi, että valitan turhasta ja oikeen hakemalla haen valittamisen aihetta ja se on oikein hyvä juuri niin kun mitä se tällä hetkellä on ja oikeastaan kaikki muut tavat on huonoja.

    tässä vielä kommenttini ”Jestas että toi sähköpostiohjelma on sekava, tekstiä tekstin perään ja kaikki tungettu tosi ahtaasti kiinni toisiinsa. Olisivat nyt edes jollain lihavuusfontti kikoilla voineet hiukan yrittää tuota selkeyttää, tai vaikka otsikko erivärillä yms. Ihan perusjuttuja millä tekstistä tulee helpommin luettavampaa. Hyvä ominaisuus tuo, että voi viikonpäivän alle laittaa sen päivän viestit, mutta siellä ne on vaan muiden seassa, siinäkin olisi taas voinut käyttää jotain tehokeinoa miten se erottuu sieltä joukosta.

    N900 Näyttää ihan selkeältä ja syy on yksinkertainen, otsikko eri kokoa kuin viestin aihe, selkeyttää huomattavasti”

    Tuota jälkeenpäin lukeneena vaikuttaa kyllä ihan kuin olisivat lukeneet kommenttini ja tehneet muutokset 🙂 Päivät eroteltu selkeästi check, otsikko isommalla kuin viesti check, lihavointia käytetty check. Siinähän noi videolla kaikki näkyy 🙂

    Tässä vielä tämän yhden kirjoituksia ”lisäksi nuo otsikoiden alla olevat tekstit on vaikeasti luettavissa.

    Ihan sama pätee tähän, ruma, liian pelkistetty ja otsikoiden alla olevat tekstit on todella vaikeasti luettavissa.

    Ja ihan sama ongelma on tässäkin. Lähettäjän nimi näkyy hyvin, otsikko kohtalaisesti, mutta sen alla oleva teksti on ihan lukukelvotonta. Tekstin väri on ihan liian lähellä tauista väriä ja teksti on liian pientä.”

    Eli siis tuosta kiteytettynä teksti oli liian pientä androidilla, wp7:llä ja iphonella mail sovelluksessa.

    Mites nyt kun se on myös pientä symbianilla? aika pattitilanne vai mitä?

    Niin ja mielestäni toi uusiksi sommiteltu symbian mail näkymä näyttää todellla paljon paremmalta kun se edellinen tekstimössö, mikä oli erittäin vaikealukuinen ja sekava. Nyt tuo on selkeä ja helposti luettava.

    1. Hitto sä mikkis olet turha jätkä. Ihme riidan haastaja. Säälittävää, että pojun pitää kaivella jotain vanhoja viestejä, irrottaa niistä muiden sanomisia asiayhteydestä, ja pasteta niitä lainauksia alkuperäsen kirjottajan selän takana omien mielipiteidesi pönkittämiseksi. Ja lähettelet samaa vielä monelle eri sivustolle.. Etkö ymmärrä, että kaikki ei ole kanssasi samaa mieltä, eikä edes tarvite olla? Oletko noin katkeroitunut siitä, että olet hävinnyt monta väittelyä, vai mitä sinä kuvittelet tekeväsi? Vai onko sun tarkotuksesi vain yrittää saada aikaan riita, siltä se ainakin vaikuttaa. Aika moni on kyllästynyt tollaseen turhanpäiväseen riidanhaastamiseen, eli jospa lopettasit?

  4. No eipä todellakaan säväyttänyt. Kammottavaa tökkimistä, eikä ulkonäkökään ollut parantunut.

    1. No eihän tämäkään ollut vielä valmis… Olisihan se kiva jos Nokia saisi jotain joskus valmiiksi, mutta taitaa jäädä haaveeksi kun jengi lähtee uppoavasta laivasta.

  5. @10

    ”Etkö ymmärrä, että kaikki ei ole kanssasi samaa mieltä, eikä edes tarvite olla?”

    Tästä on nimeomaan kysymys! Kaikilla pitäisi olla oikeus omaan mielipiteeseensä, oli se sitten positiivista tai negatiivista! Ilman että siinä hyökätään kommentoijien päälle, ei mua kiinnosta kuka on kenenkin kanssa samaa mieltä.

    Kuten tuossa sanoin, että kerroin silloin mikä maili sovelluksessa mätti mielestäni ja annoin vielä kehitysehdotukset ja kerroin miten se mun mielestä olisi parempi, mutta koska se kommentti koski nokiaa ja tuli minulta sitä ei jokainen voinut sulattaa ja täysin aiheetta hyökättiin päälle.

    Kuitenkin nyt näkee, että kehitysehdotukseni oli ihan asiaa?

  6. Siis vastaus Antille

    ja pois toi @10 🙂

    Vähän hankaluuksia tämän kanssa, kun iskee jotain uutta share popup ikkunaa? Mistä tuossa on edes kyse? ainakin uusimmalla IE 9 betalla tuo ikkuna tulee uusiksi sekunnin välein kun sen klikkaa ruksista pois.

    Onko tuo sivun ominaisuus vai IE:n? ei ole vastaavaa kyllä tullut vastaan millään muulla sivulla.

  7. Paskaahan tässä kiillotetaan, ei tuosta Symbianista saa kosketusnäyttöystävällistä millään.

  8. Ei vaan vakuuta (joo, on kesken, tuskin oleellisesti paranee valmiinakaan). Samanlaista tökkivää menoa, kuin Symbian aina. Lähinnä myötähäpeä tulee videota katsellessa… Ei kiitos, enää koskaan Symbiania.

    1. Silti Symbiania pusketaan monta vuotta eteenpäin halvempiin malleihin. Et sinä sillä puheella siitä kenties koskaan pääse heti eroon.

  9. Onhan se suoranainen vitsi verrata honeycombia ja tätä suttua.

    esim:

Kommentointi on suljettu!