Googlen tukema Android vaikuttaisi vihdoin nousseen yleisimmäksi älypuhelinalustaksi Yhdysvalloissa. Pitkään titteliä pitänyt kanadalainen RIM on joutunut taipumaan Androidin edessä, kertovat tutkimusyhtiöt comScore ja Nielsen.
Tutkimusyhtiö comScoren laskelmien mukaan Androidin osuus rapakon takana oli tammikuussa 31,2 prosenttia. Sen takana tulevat RIM ja Apple, joiden osuudet olivat vuoden 2011 ensimmäisenä kuukautena 30,4 ja 24,7 prosenttia.
Nielsenin luvut poikkeavat hieman comScoren tilastoista, johtuen osaltaan siitä, että mittausjakso sijoittuu marraskuun 10. päivästä tammikuun 11. päivään. Yhtiön mukaan Android nappasi markkinoista itselleen 29 prosenttia. Nielsenin luvuissa RIM:n ja Applen osuudet ovat tasoissa molempien haukatessa 27 prosenttia kakusta.
Nielsen listaa luvuissaan myös eri alustojen osuuksien jakautumisen valmistajien kesken. Tutkimusyhtiön lukujen valossa taiwanilainen HTC olisi Amerikan suurin Android-valmistaja 12 prosentin osuudellaan. Sen perässä tulevat Motorola ja Samsung.
Ikäjakaumaltaan kolme suosituinta alustaa vaikuttaisivat houkuttelevan osakseen hyvin samankaltaisia asiakkaita. Googlen Android painottuu aavistuksen RIM:ä ja Applea enemmän nuoriin käyttäjiin, mutta dramaattisia eroja ei ole havaittavissa.
Lähde: BGR
Noita käyriä katsellessa Nokian päätöksessä vaikuttaisi olevan entistä vähemmän järkeä. Android on kovassa nousussa ja Microsoft on tasaisessa laskussa ja Androidin markkinaosuus on noin kolminkertainen. Android vaikuttaisi siis kaiken järjen mukaan paremmalta vaihtoehdolta.
Eikös tämä ole moneen kertaan tuotu esille, että Nokia ei Androidilla voisi juurikaan eroittua kilpailijoista saatikkaan käyttää omia Ovi-palvelujaan, kuten maps, store jne.
Miksi tilanne olisi yhtään parempi WP7:n tapauksessa? Ainakin HTC on tuonut Androidin päälle omat palvelunsa (HTC Sense). Android on sentään varsin laajasti muokattavissa. Sen sijaan WP7 on täysin toinen tapaus.
@SamiM
Mutta sallisiko Google Nokian käyttää Ovi Mapsia tai OviStorea? Ei. Ja Ms:hän maksaa Nokialle NavteQ:n kartoista yms. Plus jos alkaa näyttää ettei Nokia muuten erotu muista wp kilpailijoista, on sillä lupa muokata käyttöliittymää omanlaisekseen toisin kuin muilla.