Googlen musiikinsynkronointipalvelu pian totta?

Oman musiikkikirjaston synkronointi pilveen saattaa pian olla totta Android-käyttäjien keskuudessa. Kehittäjät raportoivat XDA-foorumilla onnistuneensa avaamaan puhelimissaan musiikinsynkronointipalvelun, jota ei ole vielä edes virallisesti julkistettu. Sen kerrotaan mahdollistavan puhelimessa sijaitsevien musiikkikappaleiden siirtämisen automaattisesti Googlen palvelimille.

Ensitietojen mukaan palvelu mahdollistaa paitsi kappaleiden siirtämisen verkkoon niin myös niiden suoratoiston. Näin käyttäjien laitteista vapautuisi merkittävä määrä tallennustilaa, kun musiikkikirjasto voidaan sijoittaa Googlen palvelimille. Vielä on epäselvää pystytäänkö palveluun siirtämään musiikkia myös tietokoneelta, jolloin kappaleita ei tarvitsisi kierrättää puhelimen kautta.

Google saattaisi esitellä uuden palvelunsa parin kuukauden päästä pidettävillä Google I/O -messuilla. Esittelyn yhteydessä selvinnee ainakin tallennustilan määrä, saatavuus eri maissa sekä sen mahdollinen hinta.

Lähde: Pocketnow.com