
Asusin alkuvuodesta esittelemät tablet-koneet.
Taiwanilaisen elektroniikkajätti Asusin tulevaisuuden suunnitelmat ovat mielenkiintoista kuultavaa. Yhtiön toimitusjohtaja Jerry Shen valotti elektroniikkajätin tulevaisuutta CeBIT-messuilla maaliskuun alussa, kertoen lehdistölle muun muassa Asusin tavoittelevan toiseksi suurimman tablet-valmistajan valtikkaa vuoden 2012 aikana.
Tablettien osalta valmistajan suunnitelmat ovat kovia. Toimitusjohtaja kertoi tulevaisuudessa Asusilta nähtävien tablettien ominaisuuksiin kuuluvan muun muassa 3D-näyttö, neliydinsuoritin ja SSD-levy. Tarkempia tietoja Shen ei suostunut paljastamaan, mutta selkeästi Asusin tavoitteena on taistella kilpailijoita vastaan houkuttelevalla raudalla. Oletettavasti merkittävin osa yhtiön tableteista tulee perustumaan Androidiin.
Edulliseen hintaluokkaan sijoittuvat miniläppärit valmistaja aikoo varustaa Android- ja MeeGo-alustoilla, kertoi Shen. Microsoftin Windows Phone 7:llä on myös osansa Asusin mallistossa, mutta vasta vuonna 2012. Silloin nähdään valmistajan ensimmäiset Windows Phone 7 -puhelimet.
Lähde: BGR
Olikos se just Asus kuka esitteli jotain tablet-konseptia, missä näppäimistö tulisi samaan tyyliin esiin kuin E7:ssa ja N97:ssa? Sellanen kuulostais meinaan aika hienolta. Tosin taitaa mennä vähän enemmän netbook/miniläppäri suuntaan sellanen.