Microsoft: WP7:n ensimmäinen merkittävä päivitys siirtyy maaliskuun loppuun

Ohjelmistojätti Microsoft tarkentaan virallisessa blogissaan Windows Phone 7:n ensimmäisen merkittävän päivityksen aikataulua. Yhtiön tuoreimman lausunnon mukaan päivitys nähdään kuluttajien puhelimissa maaliskuun loppupuoliskolla. Kyseinen paketti tuo Microsoftin uudelle mobiilialustalle muun muassa kopio-liitä-toiminnallisuuden, paremman Marketplace-haun sekä nopeuttaa sovellusten käynnistymistä.

Microsoft haluaa lisäajalla varmistaa, ettei tuleva päivitys aiheuta käyttäjille samanlaisia ongelmia, joita nähtiin helmikuussa. Tuolloin yhtiö toimitti Windows Phone 7:lle pienimuotoisen päivityksen, joka osoittautui kuitenkin muutamille käyttäjille varsin ongelmalliseksi. Osa kuluttajista ei nimittäin kyennyt asentamaan päivityspakettia ollenkaan.

Hienoinen viivästys ei Microsoftin mukaan vaikuta millään tavalla muihin luvattuihin päivityksiin. Kuluvan vuoden aikana alustalle on odotettavissa muun muassa moniajo, HTML5-tuen omaava verkkoselain sekä Twitter-integraatio.

Lähde: Windows Phone Blog

8 kommenttia

  1. Twitter-integraatio ja moniajo…

    Hieno kun toteutetaan ominaisuuksia jälkeenpäin, joita pitää alusta asti oletuksena. Samaan aikaan muut käyttikset polkee karkuun ominaisuuksissa.

    1. Nehän on uusia ’ominaisuuksia’ hyvänen aika! 😉

  2. Kuulostaako jotenkin kotoisan tutulta.
    Että onko vallan WP7 muiden käsissä kuin perinteisen Microsoftin softien kehittäjien.

    Ovatko ex-Symbian luuritalot ostaneet Microsoftilta raakileen, jota sitten entiset Symbian leiriläiset nyt kehittävät.

  3. No tästä nyt ei enään tule olemaan oikeaa haastajaa ainakaan Androidille.. jos ominaisuuspäivityksiä vaan lykätään kauemmaksi ja kauemmaksi. Saati, että saataisiin nyt ne vanhatkin päivitykset toimimaan kunnolla.
    Kukkia pöytään, Microsoft sössii homman kuitenkin.

    1. Siis ottaisin WP7 luurin Androidin sijaan any day…

      1. Sama täällä, ottaisin WP7 ainakin androidin rinnalle, sillä lyhyen testauksen jälkeen voi sanoa asialliseksi.

  4. Joo, ei oikein vakuuta vieläkään tuo Mikkisofta luureissa.

    1. Vie se silti Androidia niinku kuoriämpäriä.

Kommentointi on suljettu!