Teknosivustot moittivat Android 3.0:aa keskeneräiseksi

Googlen johtama Android on onnistunut kahmimaan osuuksia tablet-markkinoilla, vaikka alustan suurille kosketusnäyttölaitteille optimoitu Honeycomb-versio ottaa vasta ensimmäisiä askeleitaan. Uuden tablet-version myötä Androidin odotetaan kahmivan osuuksia erityisesti Applelta, joka hallitsee tablet-markkinoita suvereenisti. Taival saattaa kuitenkin osoittautua luultua haasteellisemmaksi, sillä ensimmäiset testit Android 3.0:sta eivät anna alustasta kovinkaan ruusuista kuvaa.

Useat teknosivustot, kuten ars technica, Gizmodo ja Engadget, moittivat Motorola Xoomia käsittelevissään arvosteluissaan Honeycombia keskeneräiseksi. Esimerkiksi ars technican mielestä ohjelmistopuoli tuo lähinnä mieleen beta-julkaisun, joka vaatii vielä selvää hiomista. Sivuston mukaan tällaisenaan Android 3.0 ja Motorola Xoom eivät pysty juurikaan vastaamaan Apple iPad 2:lle. Sivusto uskoo kuitenkin tilanteen muuttuvan kesään mennessä, jolloin ars technica arvelee alustan ominaisuuksien olevan nykyistä kypsempiä.

Engadget arvioi jutussaan Honeycombin käytettävyyttä aavistuksen turhan monimutkaiseksi. Useiden muuttujien ja valintojen takia pelkästään yleinen navigointi vaatii opettelua.

Huolenaiheena testeissä tuodaan esille myös tablet-optimoitujen sovellusten vähyys. Muutamien lähteiden mukaan helmikuun lopussa tarjolla oli vain 16 Android 3.0 -optimoitua sovellusta. Samaan aikaan Applen iPadille on saatavilla jo yli 65 000 tablet-käyttöön suunnattua sovellusta.

Puutteista huolimatta Honeycombissa nähdään paljon potentiaalia. Alun ongelmien uskotaan johtuvan lähinnä siitä, että Google halusi kilpailijansa Applen iPadille markkinoille ehkä aavistuksen liian aikaisin. Tavallisen kuluttajan onkin lienee järkevintä odottaa vuoden 2011 loppupuoliskolle ennen Honeycomb-tabletin hankkimista.

Motorola Xoomia ja Android 3.0:aa käsittelevät arvostelut ovat luettavissa kokonaisuudessaan alta löytyvien linkkien takaa.

10 kommenttia

  1. Siinä on aika hyvin kiteytetty syyt miksi iPad 2 myy ja muut ei, vaikka teknisesti laitteet olisi samantasoisia tai jopa vähän parempia kuin iPad.

    Tosin iPad 2:en GPU näyttäisi ainakin olevan ihan omaa luokkaansa http://www.anandtech.com/show/4216/apple-ipad-2-gpu-performance-explored-powervr-sgx543mp2-benchmarked

    Tosin suurin valttikortti iPad 2:ssa on ison myynnin kannalta laitteen ohuus ja hieman keventynyt laite, koska ei tavalliset käyttäjät osta speksejä, sitten ne tekniikkatyypit on eri asia.

    Melkein jokaisessa arvostelussa mitä olen lukenut xoomista niin arvostelija sanoo, että ei suosittele ostamaan laitetta tällä hetkellä, sitten kuitenkin kaikki iPad 2 uutisen kommentit täyttyy kommenteista miten XOOM on paljon parempi, kun on tsekattu speksilista ja niiden pohjalta mennään 🙂

    1. Hmm… Jos ei specseillä niin väliä, mitä järkeä sitten ostaa ipad2? Sekö että saat himppusen ohuemman/kevyemmän laitteen, mutta et sillä voi tehdä juurikaan mitään mitä et vanhalla versiolla voisi? Ja liekkö vielä myynyt miljoonia tuo kakkosversio, korjaa toki jos olen väärässä 🙂

      1. Meinaat että jokainen iPad 2 ostaja on iPad 1 omistaja? Eiköhän noista suurin osa tule olemaan käyttäjiä jotka hommaa ekan tabinsa ja suurin osa ihan tavallisia käyttäjiä joita ei speksihöpinät kiinnosta. Testaavat kaupassa laitetta jos se ensivaikutelma on hyvä ja vakuuttaa nappaavat sen mukaansa paljon helpommin kun vieressä olevan huomattavasti kömpelömmän ja isomman xoomin, se on niin yksinkertaista.

        En näkisi juurikaan syytä vaihtaa kakkoseen, iPad 1 on sen verran loisto laite edelleen ja olisihan se aika ikävää jos pitäisi alta vuoden vanha malli vaihtaa jo uuteen, mitään ihan ilmaisia kuitenkaan ole nuo 🙂 Ei läppäriäkään tai tietokonettakaan joka vuosi päivitetä (itse en ainakaan) Tosin en tiedä paljo vanhasta padista saa pois myydessä.

      2. Vai meinasitko sitä miksi ostaa iPad 2 jos voi ostaa ekan iPadin?

      3. Juurikin tuota , että miksi ostaa setehokkaampi masiina jos edellisen mallin saa nyt jo 100?dollaria halvemmalla ja jos en ihan väärässä ole niin tuo sama 4.3 päivitys on siihenkin tulossa eli samat uuden softapuolen uudistukset tulee siihenkin.
        Ei siinä mitään ihan näpsäkkä laite tuo näyttäs olevan, mutta ei tee miele ostaa ainakaan vielä, kun tabletit kumminkin vasta kehityksen alkutaipaleellaan ja 500e panostus vuosittain ei järin viisaalta omaan korvaan kuulosta.

  2. Se, että Android 3.0 on vielä kehitysasteella ei tarkoita sitä, etteikö kannattaisi odottaa. iPad ja parannettu 2-versio on ihan jees, mutta itseäni eivät nappaa.

    1. Nimenomaan ja onhan sieltä vielä tulossa Microsoftin tablet version ja MeeGo. Turha höntyillä vielä, muuten tulee kalliiks ostaa vuosittain aina uus tabletti. 😀

    2. Kilpailijoilla nyt ei vaan oikeen olisi aikaa siihen odotteluun, johan ovat vuoden myöhässä. Applella on hirveä etumatka mikä kasvaa koko ajan, siitä seurauksena valtava tarjonta ohjelmia/pelejä iPadille eli ostaessa laitteen sulla on valmiina valtava ohjelmatarjonta saatavilla mikä kasvaa koko ajan ja näin viihdykettä ja hyötyohjelmia joka lähtöön ja pitkäksi aikaa. Xoomin ostaessa sulla ei ole mitäään, ei ihme että sitä ei suositella.

      iPad tarjoaa rahalle huomattavasti enemmän vastinetta, kun mitä esim motorola pystyy.

      On mielenkiintoista nähdä kauanko oikeasti menee, että nähdään suurempaa kilpailua tablet markkinoilla, tällä hetkellä on sen suhteen ainakin varsin hiljaista.

      1. Ipad 2 ei vaan vastaa rahalle vastinetta. Koska tiedän muiden tablettien tarjoavan enemmän vastinetta jo pelkästään liittimien, yhteensopivuuksien yms. takia. iPad 2 ei tarjoa kuin rajoituksia. Se siitä, mene muualle hypettämään kun näyttää, ettet kykene myöntämään huonoja puolia iPadissa.

  3. Jos tabletit kiinnostais niin olis valinta 100% varmasti iPad 2. Homma vaan toimii, ja laite on niin sulava kun voi olla.

Kommentointi on suljettu!