Nokia julkaisee uuden Symbian-luurin 21. maaliskuuta

Matkapuhelinvalmistaja Nokia kutsuu medioiden edustajia rapakon takana järjestettävään lehdistötilaisuuteen, joka pidetään 21. maaliskuuta eli ensi viikon maanantaina. Kutsusta käy varsin selvästi ilmi, että tapahtuman aiheena on Symbian, joten valmistajan odotetaankin esittelevän alustaan perustuvan puhelimen Yhdysvaltojen markkinoita varten.

Huhuissa pitkään pyörineen Nokia X7 -mallin arvellaan vihdoin saavan virallistuksen ensi viikolla järjestettävässä tapahtumassa. Se on uuteen Symbian^3-alustaan tukeutuva kosketusnäyttöluuri, jonka erikoisuuksiin kuuluvat neljä kaiutinta, jotka takaavat tavallista laadukkaamman äänentoiston. Ominaisuuksiin kuulunevat myös kahdeksan megapikselin kamera ja neljän tuuman kosketusnäyttö.

Tapahtumassa saatettaisiin nähdä myös T-Mobile-operaattorille räätälöity versio Nokia C7 -mallista. Ehkä todennäköisempänä vaihtoehtona voidaan kuitenkin pitää kokonaan uutta X7-mallia, vaikka arvostettu Wall Street Journal -julkaisu väitti tammikuussa Nokian peruneen kokonaan sen saapumisen Amerikkaan.

Lähde: e’s PhoneBlog

9 kommenttia

  1. Vieläkö ne jaksaa piiskata kuollutta hevosta?
    Voi helevata sentään mitä resurssien haaskausta!

    1. Mutta kun Nokian mukaan se kuollut hevonen on paras hevonen mitä on saatavilla 😉

      1. Et myöskään taida oikeen tajuta, että Nokian Windows Phione -puhelimet tulee markkinoille vasta vuoden 2012 aikana ne ei siis ole tulossa aivan lähiaikoina.

      2. Ehm, tuo yllä oleva viesti oli tarkotettu kimmelille.

    2. 1) Symbian ei ole kuollut

      2) Symbian ei ole hevonen

      3) Symbian on erittäin hyvä käyttis edelleen

      4) Nokia on jo selkeästi sanonut, että Symbiania älypuhelimia rullaan myymään vähintään 250 miljoonaa seuraavien vuosien aikana.

      5) Nokia on hyvin selvästi sanonut, että markkinoille tuodaan mm. gigahertsiluokan prosessorilla varustettuja Symbian älypuhelimia.

      6) Vaikka nokia alkaakin käyttämään Windows Phonea, se ei tarkota sitä ett’ä Symbian katoaisi johonkin missään lähitulevaisuudessa. Symbain tulee hyvin suutrella todennäkösyydellä julkasemaan uusia Symbian älypuhelimia vielä vuosien ajan. Nokian talousjohtaja Timo Ihamuotila sanoi vasta vähän aikaa sitten, että Nokia aikoo hyödyntää Symbiania niin pitkään kuin se on kannattavaa, ja se tarkottaa ettei Symbian ole mihinkään katoamassa pitkään aikaan. Ihamuotila puhui ns. Symbianin ”pitkästä hännästä”, jolla tarkotetaan sitä että Symbianin merkitys lähtee Nokialla laskuun vähän sen jälkeen kun ensimmäiset Windows phone mallit tulee myyntiin. Lasku on kuitenkin vähittäistä ja siten Symbianin elinkaari tulee jatkumaan vuosien päähän. Yämän takaa myös jo olemassa oleva valtava Symbianin käyttäjien määrä, joka ei hetkessä mihinkään katoa.

      7) Nokia tulee jatkamaan Symbianin kehitystä ja ylläpitoa vielä pitkään.

      Eli kuten monet asiantuntijat on sanonut Symbianin väittäminen kuolleeksi on täysin ennebnaikasta, koska sitä se ei ole.

      1. Sitäpaitsi ei ole mitään varsinaisia takeita, että MicroSoftin Windows Phonesta tulisi mensstys. On täysin mahdollista, että Nokia tulee muuttamaan suunnitelmiaan uudelleen Symbianin ja MeeGion kehittyessä ja uudiostuessa. Nokia on itsekin myöntänyt, että siirtyminen Windows phoneen on päätös, jossa on riskinsä. Lopullista sopimusta Microsoftin kanssa ei ole edes tehty vielä.

      2. Lisäksi N8, E7 ja C7 osottaa, että Symbian ^3 on iso loikka eteenpäin Symbianin kehityksessä. Kunhan Symbian saa tulevien päivitysten mukana uudistuneen käyttöliittymän, niin se oaranee entisestään. Nokia on jo sanonut, että esim tämän vuoden aikana pelkästään Symbianille tuodaan n. 50 uudistusta mukaanlyukien uudistettu käyttöliittymä ja uusii webbiselain.

        Symbian ^3 jo itsessään on erittäin hyvä ja N8, E7 ja C7 ihan oikeasti on paljon parempia kuin aiemmat S60-luurit. Symbian ^3 toimii jo nykyisellään paljon hienommin kuin vahemmat versiot.

      3. Eikös ne gigahertsiluokan prosut ollut just jotain aivan kamalan hirveää? Kylläpä se mieli muuttuu nopeasti, kun Symbianiinkin tulee noita ”hirvityksiä”… 😀

  2. Terve!
    Itse kaipaisin valokuvat -sovellukseen uudistusta. Esim. Niinki yksinkertainenkin asia kuin kaikki kuvat jaoteltu automaattisesti omiin kuukausi kansioihin… : /

    Kirjoitettu N8:silla

Kommentointi on suljettu!