Nokian vetämän Qt-teknologian rooli Symbian– ja MeeGo-kehittäjille on tärkeä. Tulevaisuudessa sillä saattaisi olla myös oma roolinsa Androidilla, jolle innokkaat kehittäjät ovat kääntäneet oman versionsa Qt-työkaluista. Virallinen versio otettaisiin kehittäjien keskuudessa varmastikin ilolla vastaan, sillä parhaimmillaan se mahdollistaisi yhtä koodipohjaa käyttäen sovelluksen kääntämisen Symbianille, MeeGolle ja Androidille.
Kehittäjäryhmä Cutehacks todistaa Qt:n vahvuuden alustariippumattomana ratkaisuna kääntämällä alkujaan Symbianille kehitetyistä Yr.no– ja Fly-ohjelmista Androidilla toimivat versiot. Cutehacksin mukaan sovellusten kääntäminen Googlen mobiilialustalle vaati ainoastaan minimaalisia muutoksia koodiin.
CuteHacks esittelee sovellustensa toimivuutta eri alustoilla jutun lopussa nähtävillä videoilla.
Lähde: My Nokia Blog
Neronleimaus Nokia-kehittäjille: Pistäkää WP7 tukemaan Qt:tä, niin johan alkaa sovelluksia riittämään jos teoriassa kaikki Anroid ja Symppari sovellukset voidaan parilla hiiren klikkauksella siirtää WP7:ään.
Nokian asiakkaalle tiedoksi, ettei Microsoft 99,99% todennäköisyydellä tule moista sallimaan, etenkin kun kehuvat että nykyisillä Microsoftin omilla kehitystyökaluilla on saavutetty huomattavaa kasvua WP7:n app marketissa.
Nähtäväksi myös jää, kuinka paljon Microsoftilla loppupeleissä on sananvaltaa Nokian päätöksissä, ja kuopataanko koko Qt sen vuoksi jossain vaiheessa Nokian osalta kokonaan?
Ei kuopata.
Noniin! Nyt vaan tuulta kunnolla siipien alle ja hyvä tulee 🙂