Tietoturvayhtiö: haittasovellukset yleistyvät Androidilla

Haittaohjelmien osuus Googlen johtamalla Androidilla nousee tulevaisuudessa merkittävästi, arvioi tietoturvayhtiö Kaspersky Lab. Ongelman laajuutta kuvastaa se, että haittaohjelmien määrä Androidilla kasvaa ripeämmin kuin mitä aikanaan nähtiin tietokoneilla vastaavassa kehitysvaiheessa.

Maaliskuussa Kaspersky Lab ilmoitti löytäneensä kaikkiaan 70 Androidille suunnattua haittasovellusta. Vaikka Google on pyrkinyt poistamaan Android Marketista käyttäjille haitallista sisältöä, on tietoturvayhtiön mukaan alustan sovelluskontrolli vielä hataralla pohjalla.

Ongelma on tiedossa myös Googlen suunnalla. Yhtiö kertookin kehittelevänsä ratkaisuja, joilla nykyisten kaltaisten haittasovellusten levittäminen Android Marketissa estetään. Ohjelmistojätin toimia voidaan pitää tärkeinä, sillä Android nousee ennusteiden mukaan kuluvan vuoden aikana maailman suurimmaksi älypuhelinalustaksi. Androidin parissa on näin ollen jatkossa entistäkin enemmän niin sanottuja peruskäyttäjiä, jotka ovat tekniikkaintoilijoita suuremmassa vaarassa joutua hyökkäysten kohteeksi.

Lähde: GSMArena

4 kommenttia

  1. Se, että on suosittu käyttäjien keskuudessa tuo mukanaan valitettavasti nämä lieveilmiöt. Avoimuus ja vapaus toimii tiettyyn pisteeseen asti mutta sitten alkaa meno olla vähän liian vapaata 😉

  2. Kyllä hymyilyttää iPhone käyttäjää 🙂

    Voi vaan miettiä sitä päivää, kun luurissa hyrrää koko ajan pyörimässä joku virusturva/palomuurit ja pitää poistella jotain viruksia ja touhuta niiden kanssa sen sijaan, että vaan käyttelee sitä puhelinta siihen mihin se on tarkoitettu.

  3. Jos haluaa oikeasti tietoturvallisen puhelimen, niin kaikki ”älypuhelimet” voi sulkea heti ulkopuolelle. 😀

    Mielestäni Google saisi selvästi kiristää ennakkotarkistuksia VIRALLISESSA ohjelmistokaupassa. Sinne ei saisi päästä yhden yhtäkään haittaohjelmaa, jos Android on suunnattu myös tavalliselle kuluttajalle. Ei avoimuus tarkoita sitä, että kaikki paska pitää päästää VIRALLISEEN kauppaan. Eihän esim. Ubuntun (tai minkä tahansa linux-distron) ohjelmalähteisiinkään oteta ihan mitä vaan, vaikka avoimia järjestelmiä ovatkin.

    Siinä määrin avoin tietysti saa/pitää olla, ettei käyttäjiä rajata vain siihen yhteen ohjelmalähteeseen (kuten iOS). Käyttäjän omalla vastuulla on sitten päättä, mistä lataa ja mitä lataa.

  4. Onhan se kiva, että on paljon erilaisia sovelluksia. Mutta isossa massassa on yleensä aina haittoja. Nokia on tarkka sovelluksistaan, joita ovi-kaupassa on!

Kommentointi on suljettu!