
Nokian MeeGo-puhelimen huhuttu prototyyppi.
Kotimaisen Nokian MeeGo-puhelimesta on huhuttu jo pitkään. MobiiliBlogissa ensimmäiset merkinnät aiheesta sijoittuvat noin vuoden päähän, jolloin varhaisia kuvia väitetystä laitteesta vuoti verkkoon. Sittemmin Nokian prototyyppi on vilahdellut kuvissa useaan otteeseen.
Nokia itse on toistamiseen vakuutellut MeeGo-puhelimen saapuvan markkinoille kuluvan vuoden aikana, vaikka yhtiön tärkeimmäksi älypuhelinalustaksi nouseekin Windows Phone. Tarkempaa ajankohtaa valmistaja ei kuitenkaan missään vaiheessa ole suostunut antamaan. Tuoreimmat huhut antavat kuitenkin ymmärtää, että laitteen julkaisu saattaisi vihdoin olla lähestymässä.
Tuotantoyhtiö Arguelles Pictures on nimittäin paljastanut jo poistetussa tweetissään, että yhtiö on aloittanut kuvaukset Nokia N950 -mainoksen parissa. Yhtiön mukaan laite julkaistaan kesällä. Samalla yhdysvaltain televiranomainen FCC on hyväksynyt Nokia RM-680 -versionimeä kantavan puhelimen ja dokumenttien sisältämien kuvien salassapitovelvoite päättyy kesäkuun lopussa.
Uutukaisen lopulliseksi mallinimeksi on toistuvasti huhuttu muodostuvan Nokia N9.
Lähteet: My Nokia Blog & wireless goodness
Tuo huhuttu protomalli näyttää muuten ihan hienolta, mutta jotenkin tuo näppäimistö vaikuttaa ”kovalta” eikä semmoiselta samanlaiselta kuin esim E7:ssa, josta itse pidän. Jotenkin vain tulee niin mieleen kaikki kiinalaiskopiot esim E7:sta yms.
Ja toivottavasti Eldar:n huhut vain 92000 kpl:sta eivät pidä paikkaansa, vaan kaikki halukkaat saavat kyseisen puhelimen. Tuleekohan tämä näppis-versio olemaan vain kehittäjille suunnattu ja sitten se pelkkä kosketusnäytöllinen tavallisille kuluttajille?? Hinta on varmaan yli 500€??
Mihin kehittäjät tarvitsisivat näppistä sen enempää kun tavallinen kuluttaja?
Linux -pohjaisilla laitteilla on mahdollista kirjoittaa koodia laitteessa itsessään, eli vaikkapa siihen tarkoitukseen. Kosketusnäppiksellä tämä olisi varmasti aivan liian tuskallista, kun eri merkit pitää kaivaa valikoiden kautta.
eikös tuo kuva oo ollut jo todella kauan netissä mut nyt vasta tännne siitä jotain asiaa :O
Kuva on vanha, mutta itse uutinen tulee siitä kun FCC:n on läpäissyt Nokian malli RM-680, jonka huhutaan olevan Meegoon pohjautuva puhelin aka N9. Sekä tuon mainostoimiston twiittaukset ko puhelimesta senkun kasvattavat huhumyllyä. Luitko muutakun otsikon ja katsoit kuvan?
joskus menee sillee 😀
Mukava nähdä että Nokia kuitenkin satsaa tuotteensa markkinointiin. Harmi että Elopin suusta pääsi jo tieto siitä, että tuki MeeGo laitteille loppuu vuoden 2012 päätteeksi. Toivottavasti myyntiluvut tekevät tästä ajatuksesta mahdotonta.
N900:n promopätkät olivat niin vakuuttavaa katseltavaa ja mukavaa vaihtelua ainaisista vauvamusiikkimainoksista mitä Nokiakin nykyään apinoi, että toivon myös RM-680:n mainosten jatkavan samaa linjaa. Onhan kyseessä todennäköisesti jälleen kerran uniikki tuote, joka ei Janne Peruskäyttäjälle sovellu.
”Elopin suusta pääsi jo tieto siitä, että tuki MeeGo laitteille loppuu vuoden 2012 päätteeksi.”
Nyt on kyllä mennyt tämä täysin ohi?! Missä ja milloin on noin sanonut? Eihän se tuki mihinkään lopu jos käyttävät edelleen sitä ”tutkimusalustanaan” ja julkaisevat uusia tuotteita.
Nojoo nytkun suoraan kysyt niin en löydä hyvää linkkiä mistä tämä kävisi ilmi, mutta muodostin käsitykseni siitä kun katselen luvattuja irtisanomisia. Vuoden 2012 loppuun mennessä Symbianin ja MeeGon kehittäjät on hivutettu talosta ulos, joten keitä jää hoitamaan MeeGo tuotteiden jälkipalvelun?
Huomattavasti pienempi poppoo pystyy tutkailemaan tulevaisuuden mahdollisia suuntauksia, kuin sellainen jonka tarkoitus olisi sen lisäksi tarjottava asiakastukea käyttäjille.
N900 on ollut ainakin mediassa ja markkinoinnissa Nokian virallinen laite, mutta koko sen elämän ajan Nokialta tullut tuki on ollut niin vähäistä, että välillä tuntuu Nokian pitävän sitä toissijaisena tuotteenaan. Ja sitähän se monella tapaa onkin! Nokian viralliset huoltopalvelut eivät tiedä laitteesta mitään, Nokian kauppojen viralliset myyjät eivät tiedä laitteesta mitään, eikä ketään saa Nokialta kiinni nettiteitse, joka osaisi yhtään neuvoa laitteen kanssa. On kuin N900 olisi täysin jonkun toisen firman tuote.
Päivityksiä on tullut kutakuinkin Nokialle tavallisella rytmillä, mutta Ovi Maps, Ovi Store ja muut muille Nokialaisille luvatut asiat eivät ole koskaan saapuneet N900:lle. Nokialta asiaa tiedustellessa asihin ei saa vastausta joista käy ilmi että toinen tietää siitä yhtään mitään, tai laite sekoitetaan esimerkiksi N8:iin. Laitetta ei enää valmisteta, joten jos laitteesi hajoaa on sinulla kokoajan pienempi mahdollisuus saada sitä korjattua. Toisaalta jotkut ovat ilahtuneet saadessaan N8:n huollosta takaisin.
Joten jos väki tästä yhtään vähenee, niin se tulee käytännössä olemaan aivan sama asia, kuin tukea ei olisi ollenkaan. Itse en ole Nokian panosta juuri kaivannut, koska Maemo yhteisö on venyttänyt laitteesta uskomattomia juttuja irti, ja niitä tulee kokoajan lisää. Kammoan aina kaikkea standardisoituja ”one size fits all” meininkiä, koska se tarkoittaa että se ei ikinä sovi minulle.
Joten jos tuki Maemolle oli näin vähäistä, miten se voi olla MeeGolle yhtään parempaa?
Ja ennen wall of textiäni sanon myös tämän: Nokian MeeGo laite ei ole edes MeeGo, vaan Maemo6 joka pyrkii olemaan mahdollisimman yhteensopiva MeeGon kanssa. Eli jos MeeGo päivittyy, niin Maemo6 jää odottamaan omia, vain Nokialta tulevia päivityksiään.