Kolmannen sukupolven Motorola Droid vuoti verkkoon

Droidista se kaikki alkoi. Nimittäin Motorolan uusi tuleminen matkapuhelinmarkkinoilla. Vaikka yhtiön näkyvyys on esimerkiksi Suomessa vielä varsin vaatimatonta, teki vuonna 2009 esitelty Droid Motorolasta jälleen varteenotettavan kilpailijan älypuhelinmarkkinoilla erityisesti Yhdysvalloissa.

Suosikkimallin tarina vaikuttaisi jatkuvan tulevaisuudessakin, sillä verkkoon vuotaneet kuvat ja tiedot enteilevät kolmannen sukupolven Droid-puhelimesta. Se kehittää hyväksi havaittua kaavaa lisäämällä näppäimistöön erillisen numerorivistön sekä tarjoamalla edeltäjiään suuremman näytön ja enemmän tehoa.

Huhujen mukaan Motorola Droid 3 sisältää neljän tuuman kosketusnäytön, jonka tarkkuus on 960 x 540 pikseliä. Mukana on tiettävästi gigahertsin tuplaydinsuoritin, joka pohjautuu todennäköisesti Tegra 2 -piirisarjaan. Kuvauspuolesta huolehtii kahdeksan megapikselin kamera. Käyttöjärjestelmänä tulisi luonnollisestikin toimimaan Googlen Android.

Puhelimen julkaisuajankohta pysyy tässä vaiheessa vielä pimennossa.

Lähde: Engadget