Microsoft siirtää voimavarojaan uuden sukupolven mobiilialustaansa. Yhtiö on ilmoittanut, että heinäkuun 15. päivästä lähtien se ei tule enää vastaanottamaan sovelluksia Windows Mobile 6.x -alustalle suunnattuun Marketplace-ohjelmistokauppaan.
Yhtiön ensimmäisen mobiilikaupan tarina vaikuttaisi jäävän melkoisen lyhyeksi, vaikka latauksia käyttäjät voivat sieltä suorittaa vielä heinäkuun 15. päivän jälkeenkin. Ohjelmistojätti esitteli kaupan vuoden 2009 viimeisellä neljänneksellä Windows Mobile 6.5 -julkistuksen yhteydessä. Hieman myöhemmin se saapui myös Windows Mobile 6.0- ja Windows Mobile 6.1 -puhelimille.
Windows Mobilen kohdalla ohjelmistokaupan alasajo ei ole kuitenkaan katastrofaalinen liike, sillä alustaan voidaan asentaa sovelluksia vapaasti myös muita teitä. Selvästikin järjestelmä on siirtymässä pois valtavirran ulottuvilta, vaikka yritysmarkkinoilla sille lienee paikka tarjolla vielä pitkään.
Lähde: PhoneArena