Huhtikuussa esiteltyä Symbian Anna -päivitystä odotetaan Nokia-käyttäjien keskuudessa kuumeisesti. Se tuo alustaan uusia visuaalisia kikkoja sekä muun muassa parannetun verkkoselaimen, jota kehutaan nopeammaksi ja helppokäyttöisemmäksi.
Esittelyn yhteydessä Nokia ilmoitti päivityksen saapuvan lähikuukausien aikana. Tarkempi ajankohta jäi kuitenkin arvailujen varaan, mutta yleisesti paketin on odotettu saapuvan alkukesän aikana. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Symbian Annaa saatetaan joutua odottelemaan kolmannen vuosineljänneksen puolelle eli heinä-syyskuuhun. Yhtiö kertoi asiasta hiljattain pienimuotoisessa bloggaajille järjestämässään tilaisuudessa.
Ensimmäisenä Symbian Annan kimppuun pääsevät uusien X7– ja E6-luurien omistajat. Yhtiö ilmoitti hiljattain aloittaneensa uutuusluuriensa toimitukset.
Lähde: My Nokia Blog
Nonni.
Jos tämä pitää paikkansa niin nokia kaivaa kyllä oikeen kunnolla kuoppaa itselleen ja syvää sellaista. Eihän tätä päivitystä olla hehkutettu vasta kun puolivuotta.
Et taida oikeen tajuita, että puoli vuotta on varsin lyhyt aika ohjelmistokehityksessä. Se on lyhyt aika yksittäistä sovellustakin kehitettäessäö, saati sitten kokonaista käyttispäivitystä tehtäessä.Taidat olla niitä teinejä, jotka ei ole koskaan itse ohjelmoinut miään ja kuvittelevat, etä valmis tuote syntyy kuin sormia napsauttamalla. Todellisuus on ihan muuta ja lisäksi testaus vaatii oman aikanasa myös.
Ajattelet tätä tilannetta nyt aivan väärältä kantilta, mitäpä jos vaikka ajattelisit käyttäjän/ostajan näkökulmasta?
Luuletko oikeasti, että niitä kiinnostaa tuo mitä sanoit tai ajattelevat tuollaista? Niitä kiinnostaa tasan tarkkaan se milloin käyttäjät saa
luureihinsa uuden päivityksen, ei se kauanko sen tekemiseen menee aikaa.
Yli puolivuotta käyttäjän näkökulmasta odottaa on todella pitkä aika, mobiilimaailma menee todella kovaa eteenpäin tällä hetkellä ja jos joku niin nokia on nimenomaan se jolla ei ole aikaa hukattavana yhtään ylimääräistä, kilpailijoilla on vaikka mitä hienoa tarjottavaa, hyppäys toiseen alustaan voi käydä todella nopeasti, mutta takaisinsaaminen ei.
Päivitystä on kyllä kehitetty paljon pidempään kuin puoli vuotta. Nokialla aikataulut vain tuppaavat pettämään jatkuvasti. Käyttäjät eivät osta suunnitelmia tai lupauksia, vaan tuotteita ja palveluita. Et voi verrata jotain mitä luvataan ehkä puolen päästä johonkin mitä on tänään saatavilla kaupan hyllyllä.
Ehdottaisin mainokseen:
Saat vanhentuneen Symbian käyttökokemuksen nyt myöhässä!
Ei näin. Mistään ei opita.
Se on valmis jo, mutta ei saada jakeluun vielä. Missä kiikastaa?
Suomeen viittaava Ovi-brändi heitettiin menemään, Symbian päivitykset viipyvät, WP-puhelimet viipyvät jne. Näin ajetaan Nokian osakkeet alas, jonka jälkeen Microsoft ostaa koko roskan halvalla. Niin ovelaa että sen takia Elopin kannatti hetkeksi muuttaa tänne periferiaan.
On kylla huiputuksen makua ilmassa !!!! troijan hevonen
kuka odottaa annaa? minä odotan suvia, pitäisi tulla tänään käymään!
toivottavasti microsoft ostaa pian noksun puhelintoiminnat. voisi kurssikin nousta.
t. osakkeenomistaja
Ettekö tajua jo, että Microsoft ei ole kiinnostunut Nokiasta?! Ja miksi olisi?
Microsoft ohjelmistoalan suurin jätti, joka ei panosta rautaan, sen voi päätellä tietokonemerkeistäkin…
Microsoftille on yks hailee menestyykö Nokia vai ei, kunhan saa omalle WP:llensä tuulta alleen.
Ei hyvanen aika, eikos se perkeleen uus parempi nettiselain luvattu jo silloin kun N8 tuli pihalle!
ei luvattu, vaan vasta tän vuoden alussa heti (Vanjoki)
Tosin sitt myöhemmin jotkut Nokia-puolustajat muuttivat sanonna vuoden alkupuolella ja sitt alkupuoliskolla …ja nyt sitt …joskus syssyn sateissa…
Esittelyn yhteydessä Nokia ilmoitti päivityksen saapuvan lähikuukausien aikana. Tarkempi ajankohta jäi kuitenkin arvailujen varaan, mutta yleisesti paketin on odotettu saapuvan alkukesän aikana. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Symbian Annaa saatetaan joutua odottelemaan kolmannen vuosineljänneksen puolelle eli heinä-syyskuuhun.
…Ja sitten käy lopulta niin,ettei Anna Symbian-päivitystä tule edes joulukuun aikana!!. =(
”Esittelyn yhteydessä Nokia ilmoitti päivityksen saapuvan lähikuukausien aikana. Tarkempi ajankohta jäi kuitenkin arvailujen varaan, mutta yleisesti paketin on odotettu saapuvan alkukesän aikana. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Symbian Annaa saatetaan joutua odottelemaan kolmannen vuosineljänneksen puolelle eli heinä-syyskuuhun.”
Tulee kesäkuussa jakeluun.
…Siis Symbian Anna-päivitystä. 😉
Tuleeko Anna muuten N97:lle? Maanantaina julkistettu uus iOS5 tulee samaan aikaan julkaistulle 3gs mallille.
Eikö nokian pitänyt olla nimenomaan se joka tukee laitteittaan? miten tässä nyt näin kävi?