Amazonilta haastaja iPadille

Uusi taulutietokone on nähnyt päivänvalon. Kyseessä on jo aiemmin viikolla huhuiltu Amazonin Kindle Fire. Fire perustuu Googlen Androidille,  mutta sen käyttöliittymä on Amazonin omaa käsialaa. Amazon on mennyt kustomoinnissaan niin pitkälle, että Androidia ei alta tunnista. Firestä ei löydy yhtään esiasennettuja Googlen ohjelmia, vaan kaikki hoituu Amazonin omilla applikaatioilla.

Kindle Fire on pienikokoinen taulutietokone. Sen näytön koko on 7 tuumaa, ja se muistuttaa pitkälle BlackBerry PlayBook -taulutietokonetta. Sen onkin sanottu olevan saman suunnittelu- ja tekijätiimin käsialaa.Verkkoyhteytenä siinä toimii WiFi, ja sisäistä tallennustilaa on kahdeksan gigatavua. Muuten tarkempia rautaominaisuuksia ei ole tiedossa, mutta prosessorina siinä on sanottu olevan OMAP tuplaydinprosessori.

Amazon on rakentanut palveluistaan toimivan ekosysteemin. Kindle Fire on hyvä laite käyttämään näitä palveluita. Fire esimekriksi käyttää hyödykseen Amazon Cloud Drive pilvitallennustilaa, ja se osaa suoratoistaa musiikki Amazon Cloud Playerista. Lisäksi tietenkin Amazonin useat kaupat, kuten Appstore, Kindle kirjakauppa ja musiikkikauppa on sisäänrakennettuna Firessä.

Amazon esittelee Kindle Firessä myös oman Internetselaimen, Amazon Silkin. Siinä käytetään  samanlaista tekniikkaa kuin Opera Minissä, eli dataa kierrätetään Amazonin serverien kautta, jossa se pakataan mobiililaitteelle paremmin soveltuvaan muotoon.

Amazon Kindle Fireä ei ole tarkoitettu suoraksi iPadin kilpailijaksi sen halvan hinnan, 199 dollarin perusteella. Amazonin palvelut ovat tuttuja monille, ja Kindlen perusversio on ollut todellinen myyntimenestys. On varmaa, että näemme joulun alla kunnon kilpailun näiden kahden taulutietokoneen välillä.

Kindle Fire tulee myyntiin myöhemmin, todennäköisesti marraskuussa. Toistaiseksi sen voi ennakkotilata vain USA:ssa, eikä ole tietoa milloin se tulee myyntiin muualla maailmassa.

Lähteet: Amazon, TechCrunch

3 kommenttia

  1. Kylläpäs näitä kopioita…. eiku siis ”haastajia” tulee kuin sieniä sateella!

  2. Hyvää ei saa halvalla. Ei vieläkään.

    1. Fakta vaan on että ”tavallinen kuluttaja” ei näe eroa tämän ja 300 euroa enemmän maksavien (android-)tablettien välillä, kun tällaisella ”jotenkin alaa seuraavallakin” on vaikeuksia. Tästä seuraa, että muiden on pakko laskea hintoja, mikä tietysti on hyvä asia kuluttajalle.

Kommentointi on suljettu!