Pocketnow-sivusto on saanut käsiinsä kuvan, jossa todennäköisesti esiintyy vielä julkaisematon HTC Edge. Edge on luultavasti ensimmäinen Nvidia Tegra 3-piirillä varustettu puhelin.
Tegra 3-sisältää siis neljä prosessoriydintä ja Edgessä ne on kellotettu 1.5 gigahertsiin. Prosessorin tukena on 1GB RAM muistia. Tarkka 720p resoluutioon yltävä näyttö on kooltaan 4.7 tuumaa, joten puhelin tulee olemaan melko kookas varsinkin, kun näytön alapuolella on vielä Androidmaiseen tyyliin neljä hipaisukytkintä. Puhelimen takana on kahdeksan megapikselin kamera. Tallennustilaa laitteessa on 32GB. Käyttöjärjestelmänä on hyvin luultavasti Android 4.0 Ice Cream Sandwich.
Edgen julkaiseminen tapahtuu arvion mukaan ensi keväänä.
Miksi siinä on neljä fyysistä painiketta? Eikös ICS poistanut niiden tarpeen ja tuo tilalle ohjelmiston avulla toteutetut painikkeet?
En ostais vaikka olis sata ydintä.
@marko
Liekkö tulee olemaan lopullisessa myyntiin tulevassa versiossa.
fyysistä? eih ainakaan mekaanisia…
Ja noi 4 ydintähän ei viä akkua sitten yhtään. Esim. sensationissa on jo aivan surkea akkukesto (kokemusta on). Onneksi NYsissä on akku tai ainakin akun kulutus ihan eri luokkaa.
Akun meno jää nähtäväks. Eihän tuossa 2.3.x androidissa ole edes kunnollista tukea useemmalle ytimelle. ICS näyttää sen minne tuolla sensationillaki pääsee. Nyt menee custom 3.5 Sensellä 2 vuorokautta normaali käytöllä helpoisti.
@ARGI
Itse asiassa 5ydintä ja 1ydin hoitaa valmiustilan synkronoinnit ym. Kaamee kapula..
Oho, vähän eri näköinen HTC tällä kertaa, tosin ei yhtään paremman näköinen… Voisivat palkata muotoilijan.
Aika hyvältä vaikuttaa speksien puolesta, tulee ainoastaan mieleen Samsung muista puhelinvalmistajista, jolta voi tulla samantehoinen laite ulos ennen ensi kesää, Nokialta tuskin tulee aivan heti, ehkä sitten vuosi myöhemmin.
Musta perustyylikäs luuri, en halua mitään kirkuvan väristä / muovista puhelinta. Varmaan tämäkin tulee alumiinikuorilla, kuten HTC:llä on tapana. Varmaan seuraava puhelimeni, ellei jotain parempaa tule ennen tuon julkaisua.