MeeGo 1.2 -päivitys pian kehittäjille

Seuraavan Nokia N9 -laitteelle suunnatun merkittävän päivityksen julkinen testaaminen aloitetaan pian. Nokia kertoo kehittäjäsivullaan, että Nokia N950 -kehittäjäpuhelimen omistajat pääsevät pian kokeilemaan Harmattan 1.2 -päivityksen beta-versiota. Tavoitteena on antaa kehittäjille mahdollisuus varmistaa sovelluksiensa toimivuus uudella käyttöjärjestelmäversiolla.

Viime viikolla verkkoon levisi laajalti tietoa tulevan päivityksen tärkeimmistä parannuksista. Niihin perustuen odotettavissa on tuki videopuheluille, selaimen kopio-liitä-ominaisuus ja kansiot, joiden avulla sovelluksia voidaan lajitella omiin ryhmiinsä. Lisäksi odotettavissa on parannuksia kamera- ja galleriasovelluksiin. Kehittäjäsivulla kerrotaan myös, että puhelimessa käytettävää fonttia tullaan hieman muuttamaan, joka saattaa vaikuttaa osaan sovelluksista.

Yhtiö aikoo tiedottaa päivityksen saatavuudesta tarkemmin myöhemmin. Testauksen aloittaminen kehittäjillä viittaa kuitenkin paketin olevan jo loppusuoralla, joten ei olisi yhtään ihme, jos kuluttajat pääsisivät siihen käsiksi jo ensimmäisen vuosineljänneksen aikana.

Lähde: My Nokia Blog

1 kommentti

Kommentointi on suljettu!