ZTE:n edukas Windows Phone -luuri rantautuu Britteihin

Kiinalainen ZTE tuo ensimmäisen Windows Phone -puhelimensa myös Eurooppaan. ZTE Tania nähdään ainakin Iso-Britanniassa, ilmoittaa yhtiö. Sen hinta ilman operaattorialennuksia liikkuu 300 euron tuntumassa.

ZTE Taniasta löytyy 4,3 tuuman kosketusnäyttö. Yhtiön mukaan kyseessä onkin kaikkien aikojen edullisin Windows Phone -puhelin kyseisen kokoisella näytöllä. Paneelin tarkkuus on tuttu 800 x 480 pikseliä.

Puhelimen sisuksissa hyrrää gigahertsin suoritin ja RAM-käyttömuistia on tarjolla 512 MB:tä. Sisäistä tallennustilaa löytyy ainoastaan neljän gigatavun verran, eikä tarjolla ole Windows Phone -puhelimille tyypilliseen tapaan muistikorttipaikkaa. Puhelimen takana komeilee viiden megapikselin automaattitarkenteinen kamera, jolla voi myös kuvata 720p-videota.

ZTE Tanian yhteysominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa HSPA, WiFi, GPS ja Bluetooth. Puhelimessa pyörii Windows Phone Mango -alustaversio.

Kiinalaisvalmistaja menestyi viime vuonna Suomessa varsin hyvin edullisella Android-pohjaisella Blade-mallillaan. Ei ole siis täysin pois suljettua, että myös Tania nähtäisiin jossain vaiheessa kilpailemassa asiakkaista Suomessa Nokian rinnalla.

Lähde: UnwiredView

4 kommenttia

    1. Ohoh, niinpäs näkyy. Tätä en tiennytkään.

    2. Kyllä tuo hinta ihan kohtuulliselta kuulostaa, onhan siinä siis 4.3″ näyttö, eikä esim. 3,5″ jota olisi voinut odottaa. Pitää vaan toivoa että näyttö on hyvän laatuinen. Olisi ikävä joutua katselemaan 4.3″ edestä himmeää ja epätarkkaa näyttöä…

Kommentointi on suljettu!