Valkoinen väri on noussut mobiilimaailmassa jollain tavalla erityisasemaan. Valmistajat tuovat huippumalleistaan mielellään markkinoille valkoisen väriversion, jolla houkutellaan yleensä tyylitietoisia kuluttajia. Usein on myös niin, että valkoinen malli saapuu myyntiin laitteen virallisen lanseerauksen jälkeen, ikään kuin luoden uutta hypeä sen ympärille.
Nokia teki kyseisen tempun N9-mallinsa kanssa. Yhtiö toi puhelimen myyntiin lokakuussa ja lisäsi sen mallistoon valkoisen version aivan loppuvuodesta. Nyt näyttää todennäköiseltä, että myös Lumia 800 saa saman käsittelyn.
Kehittäjäsivusto XDA Developersin käyttäjät ovat kaivaneet Lumia 800:n firmwaresta tietoja valkoisesta väriversiosta. Olemme myös aiemmin nähneet mainosmateriaaleja, joissa esiintyy valkoinen Lumia 800, mutta virallisesti Nokia ei sitä ole vielä lanseerannut.
Nokia Lumia 800 saapuu Suomessa myyntiin 1. helmikuuta syaanina, magentana ja mustana.
Lähde: PhoneArena
Tämäkin menee niin, että kohta JOKAINEN puhelinmalli on saatavilla ennemmin tai myöhemmin valkoisena, jonka jälkeen väri menettää merkityksensä. Julkaisisivat puhelimia ennennmin vaikka vihreinä tai monivärisinä=D. No juu, kyllähän valkoinen on kauniinpi kuin musta.
…mutt kuin kauan…?
Niin, mehän sen päätämme. Kyllä se Apple hätkäytäisi jos julkaisisi vaikka hmmm… LIILAN iPhonen. Tai Nokia julkaisisi PUNAISEN Lumian…
Häh. Mikä vika sinisessä ja magentassa on. Liila iphone hätkähdyttäisi-tuo magentahan on todella lähellä liilaa. Nehän on juuri sitä väriä jota markinoilla ei ole nähty. Valkoinen on myös sellainen perusväri jota ihmiset ostaa.
Jos muita värejä kaipaa niin suojakuoria on monenlaisia.
Tämähän on mielipidekysymys, omasta mielestä sininen ja mangeta ovat hyviä värejä, mutta valkoista mallia on kohta kaikista puhelimista S II, 4S, N9… Huippupuhelimia kaikki. Lumia 710 on jo lähellä, musta-keltainen =good
Toki voi puhelimen lisämaksusta kustomoida tai ihan itse=D