Google ja Apple hallitsevat Amerikkaa, Microsoft edelleen laskussa

Tutkimusyhtiö comScoren mukaan Googlen Android-alusta haukkasi joulukuussa 2011 Amerikan älypuhelinmarkkinoista 47,3 prosentin osuuden. Toiseksi suurimman älypuhelinjärjestelmän asemaa itsellään pitää Apple, joka nosti osuutensa 29,6 prosenttiin. Molemmille kasvua kertyi syyskuusta reilut kaksi prosenttia.

Kahden suurimman perässä roikkuu kanadalainen RIM, jonka siivu kakusta on jo tutuksi tulleeseen tyyliin pienentynyt. Syyskuun 18,9 prosentista kanadalaisvalmistaja tippui 16 prosenttiin.

Tietokonepuolella suvereenia ykkösasemaa pitävä Microsoft ei ole mobiilimarkkinoilla onnistunut vielä nostamaan pitkään laskussa ollutta käyräänsä ylöspäin. Sen osuus Amerikan älypuhelinmarkkinoista oli joulukuussa enää 4,7 prosenttia. Tilanteen pitää hiljalleen alkaa muuttua, sillä Windows Phone -alusta on Amerikan markkinoilla jo hetken aikaa ollut.

Lähde: Engadget

9 kommenttia

  1. Hieno homma kun läpimädän Microsoftin osuus laskee. Tämä on kuluttajien onni, kun ei tarvitse pelätä diktaattorimaisin ottein hallittavaa monopoliasemaa matkapuhelinpuolelle.

    1. Näissä luvuissahan ei ole vielä Nokian vaikutusta, mutta kunhan Nokian kone alkaa pyöriä USA:ssakin täysteholla, niin Windows Phonen luvut ovat jotain aivan muuta.

      1. Minä, hyvin epätodennäköistä. Mikä syy jenkeillä on ostaa juuri nokian WP7 luuri kun markkinoilla on about samanlaisia luureja ollu jo monta eikä nekään kelpaa? Mitä niin mahtavaa ja uutta ja erikoista lumia tuo WP7 tuoteryhmään, että sen myynti yhtäkkiä lähtisi hirveään nousuun.

        Ja ymmärtääkseni jenkeille ei toi nokia oikeen brandina nappaa.

        Tässä on muuten WP7 luurien tilastoa euroopasta jossa lumia jo on mukana: ”Kantar said Microsoft’s Windows Phone share in all of the nine key markets it measures remained at less than 2 percent despite the high-profile launch of the Lumia range from Nokia.

        Nokia’s flagship Lumia 800 model failed to break into top 10 smartphones sold in Britain by the end of the fourth quarter, the researcher said.

        Nokia said in November the model was off to an excellent start in Britain, and had seen the best ever first week of Nokia smartphone sales in the UK in recent history.”

      2. Uskoisin myös että näin käy. Lumia 800 ja 900 ovat helvetin kovia paketteja, ja ensimmäistä kertaa WP7 markkinointi näkyy millään tavalla katukuvassa. Tietoisuus ja luottamus alustaan lisääntyy toki hiljalleen eikä mitään ennätysmääriä varmaan heti myydä. Vastaanotto on ollut todella positiivista ympäri maailmaa, mitä eri uutislähteitä lukee.

  2. voi kaima parka sinun toiveitasi ja odotuksiasi …elleivät ole työsi tai toimeentulosia vuoksi esitettyjä… Ei riitä, että jotkut mediat kehuu, kun ostajat ei huoli.
    Ja kai sinäkin tiedät, ett wp7 pohjautuu edelleen siihen ikivanhaan Windows CE:hen eikä suinkaan siis ole mikään ’kokonaan uusi’ alusta aloittava käyttis, vaikka jotkut toisin antavat ymmärtää …syystä tai toisesta …tai sidonnaisuuksistaan johtuen ehkä…

    Nyt sitt kerrotaankin, ett wp8 pohjautuiskin jo yhteiseen alustaan Windows 8:n kanssa… no tiedä häntä, voi ollakin, mutt siis vasta Apollo joskus loppuvuodesta kenties…

  3. @ Jake

    Mikäs siinä wp7:n pohjassa sitten on vikana ja kuinka tavallinen kuluttaja/käyttäjä huomaa sen käytössä? Ja muistetaampa nyt, että myös Applen ja Googlen eri valmistajien kohdalla on media hehkuttanut erinäisiä tuotteita jotka ovat sittemmin nousseet suosioon. Miksi siis WP ei siinä onnistuisi?

    1. Suurin ongelma WP7:n menestykselle on iPhone. Sinänsä outo veto kopioida iPhonen konsepti ja kuitenkaan ei pystytä loistamaan missään osa-alueella vaan ollaan vasta tasoissa iPhonen kanssa. WP7 toki näyttää eriltä ulospäin kun iPhone, mutta kun verrataan niiden toimintoja niin ne on lähes yks yhteen.

      Kun Apollo päivitys tulee niin päästään samalle tasolle kilpailijoiden kanssa, WP7:n pitäisi olla jo nyt sitä mitä Apollo tulee joskus olemaan.

      Eihän yhteenkään WP7:n luuriin saa tällä hetkellä edes yli 16gb offline tilaa. Tuokin jo yksistään varmasti karkoittaa monet ostajat, kuten allekirjoittaneen.

  4. sen vaan on kerrottu olevan kokonaan uusi ja aloittavan yleistymisensä siksi ihan alusta – on siis suomeksi sanottuna valehdeltu eli puhuttu potaskaa! …tietäen tai tietämättä…

  5. Onhan se aika lailla uusi jos sitä vertaa kyseisen yrityksen aikaisempaan mobiili käyttöjärjestelmään.

Kommentointi on suljettu!