Korealainen LG suunnittelee seuraajaa Optimus 3D -puhelimelleen, käy ilmi tuoreista verkkoon levinneistä tiedoista. Seuraaja tullaan todennäköisesti tuntemaan nimellä LG Optimus 3D 2 ja yhtiö lanseerannee se Mobile World Congress 2012 -messuilla.
Edeltäjänsä tavoin uutuus tulee tarjoamaan ilman erillisiä laseja toimivan 3D-kosketusnäytön. Tietojen mukaan luvassa on IPS-teknologiaan nojautuva 4,5 tuuman näyttö, joka olisi tarkkuudeltaan 1280 x 720 pikseliä. 3D-ominaisuuksia tukemassa takaa löytyy kaksi kameraa, joilla voidaan kuvata 3D-materiaalia.
Huhut kertovat LG:n panostavan Optimus 3D:n kakkosversiossa 3D-sisältöön. Tästä vihjaa myös verkkoon vuotanut pressikuva, jonka perusteella 3D-näyttöä hyödynnettäisiin itse käyttöliittymässä. Käyttöjärjestelmänä saattaisi toimia heti alussa Android 4.0, sillä ainakaan kuvan puhelimessa ei etupaneelissa ole ainuttakaan painiketta.
Lähde: PhoneArena
Onko joku ihan oikeesti kiinnostunut tuosta 3d pelleilystä, vai onko Lg niin hukassa kun luulen.
Mahdollisesti ei voisi vähempää kiinnostaa, paitsi ehkä pari sekuntia kaupassa.
Asia taitaa vähän olla niin että LG tähtää myyvänsä puhelimia sellaiseen markkinarakoon mikä on vielä melko koskematon. Itse en kyllä tahdo ymmärtää miksi edes elokuvat siirtyvät 3D:hen… 🙂
Jotenkin huvittava tuo puhelimen alkunäyttö, johon on täytynyt saada 3D vaikutelmaa tuollaisella ”valkoinen huone” taustakuvalla. Olisivat nyt edes laittaneet jonkun pyörivän galaksin taustakuvaksi jossa ohi lipuu tähtiä ja planeettoja tai jotain. Valkoinen huone, vautsi, 3D:n hyödyntämistä parhaimmillaan. 😀