Nokia Money -palvelu saa lapun luukulle

Matkapuhelinvalmistaja Nokia jatkaa uudistuksia palvelurintamalla. Verkkolehti Reuters kertoo yhtiön sulkevan Intiassa käytössä olevan Nokia Money -palvelun, joka esiteltiin yksinkertaisena mobiilina pankkipalveluna kehittyville markkinoille vuonna 2009.

Nokia korostaa palvelutarjonnassaan jatkossa entistäkin vahvemmin kartta- ja navigointipalveluita. Nokia Moneyn lisäksi suomalaisvalmistaja sulkee kevään aikana tiedostojakopalvelu Ovi Sharen.

Nokia Moneyn alkuperäisenä tarkoituksena oli mahdollistaa yksinkertaiset pankkipalvelut kehittyvien markkinoiden kuluttajille. Sen avulla voidaan lähettää rahaa toisen tilille puhelinnumeron avulla, maksaa eri palveluita sekä ladata rahaa prepaid-liittymään. Valmistajan tuoreen näkemyksen mukaan pankkipalvelut eivät kuitenkaan ole Nokian keskeistä aluetta, joten yhtiö on päättänyt jättäytyä niistä pois.

Lähde: Reuters