Windows Phone 7.5 Refreshin moniajo tukee kahdeksaa sovellusta

Tuleva Windows Phone 7.5 Refresh, joka myös Tango-nimellä on tunnettu, parantaa alustan moniajo-ominaisuuksia. Verkkoon ennen aikojaan vuotanut alustaversio on päätynyt XDA Developersin kehittäjien käsiin, jotka ovat löytäneet muutamia parannuksia, joita Microsoft ei ole vielä mainostanut julkisesti.

Tietojen mukaan tuorein Windows Phone -versio mahdollistaa kahdeksan taustasovelluksen ajamisen. Nykyinen versio tukee vain viittä sovellusta, joka on useimmille käyttäjille riittämätön määrä. Uudistuksen myötä moniajoon tulee aavistuksen verran lisää pelivaraa.

Miellyttävänä tietona käyttäjille tulee Tangon kehittyneempi muistinhallinta. Se on varmastikin yksi tekijöistä, joka mahdollistaa alustan käyttämisen nykyistä vaatimattomammalla raudalla.

Lähde: PhoneArena

5 kommenttia

  1. Säälittävää ja täysin älytöntä. Symbianissa on ollut 2000-luvun alusta alkaen hienosti toimiva moniajo, jota ei ole tuolla tavoin rajoitettu. Symbianissa voit ajaa vaikka kymmeniä sovelluksia keskenään moniajossa. Toki moinen määrä syö muistia, mutta jokatapauksessa se on täysin mahdollista niin haluttaessa. Kuinka kukaan voi vakavalla naamalla väittää WP7:n olevan jokin parannus?

    1. Jaa. Itse en tarvitse edes tuota viittä sovellusta, joita WP tarjoaa. Mielestäni oli älytöntä joutua jatkuvasti sulkemaan turhia taustasovelluksia N8:llani kun käyttis lagasi ilman niitäkin liikaa. WP/iOS ratkaisu on mielestäni paljon parempi, ei lagia lainkaan.

      Yksi asia on varma, en ikinä palaisi symbianiin!

      1. Samaa mieltä. Vaikka itse käytän WebOS:ää, joka ei rajoita moniajoa millään tavalla (eikä kyllä lagaakaan), niin yleensä moniajo on vain kahden sovelluksen välillä pomppimista, esim. jonkun tekstin tms. kopioimista sovelluksesta toiseen. Eli tulisin hyvin toimeen myös WP:llä, joka näyttää myös huomattavasti kiinnostavammalta, kuin iOS.

  2. ”Viisi sovellustau seimmille käyttäjille riittämätön määrä”

    Minä olen aika normaali älypuhelinkäyttäjä, enkä ymmärrä mihinkä tarvitsee noin montaa sovellusta avoinna taustalla. Mitä teillä muilla pitää olla välttämättä avoinna yhtä aikaa?

    Jake, pääsitkö kokeilemaan Symbian Belleä? Hommat toimii nykyään huomattavasti sulavammin kuin annalla, saati sitten ensimmäisellä S3:lla.

Kommentointi on suljettu!