Nokia Lumia 900 vihdoin myyntiin Amerikassa 8. huhtikuuta?

Tammikuun alussa esitelty Nokia Lumia 900 vaikuttaisi tuoreimpien huhujen valossa vihdoin löytävän tiensä myös myyntiin. Verkkosivusto wpcentral kertoo uutuuden saapuvan myyntiin AT&T:lle 8. huhtikuuta. Kyseinen päivä koskee verkkokauppaa ja myymälöiden hyllyillä Lumia 900 nähdään tietojen mukaan päivää myöhemmin. Huhun pohjana ovat muun muassa AT&T:n työntekijöiltä saadut vihjeet, joten tiedot saattaisivat todellakin pitää paikkaansa.

Huhua tukee myös se, että amerikkalaisoperaattori on avannut verkkoon Lumia 900 -sivun, jossa laitteen kerrotaan saapuvan myyntiin pian. Tietojen mukaan puhelinta tullaan tarjoamaan 99 dollarin hintaan, joka sisältää tutusti kahden vuoden operaattorisopimuksen.

Nokia Lumia 900 on Windows Phone -puhelin 4,3 tuuman kosketusnäytöllä. Sen sisällä hyrrää 1,4 gigahertsin suoritin ja takana komeilee kahdeksan megapikselin kamera. Suomeen puhelin saapuu huhti-kesäkuun aikana.

Lähde: esphoneblog

5 kommenttia

  1. lumia 900 on ensimmäinen nokian puhelin, jossa kokonaisuus toimii!
    muotoiluun on panostettu ja näytön koko ”lähes” riittävä.

    uskon, että windows phone -puhelimilla on tulevaisuutta, jos edellämainitut asiat muistetaan.
    toivottavasti nokian kiinnostus tuotteiden muotoilua kohtaa vain lisääntyy.

    t. osakkeenomistaja

  2. Arvasihan sen jo yli vuosi sitten, että Nokian ja Microsoftin liitto ei tule kantamaan kunnollista hedelmää. Entinen suuruus on nöyrtynyt amerikkalaisen softatalon renkipojaksi.

    WP on kehitysyrityksistä huolimatta edelleen rajoittunut ja puutteellinen käyttis ja jotkut ostajat vierastaa Microsoftin tuotteita. Tietokoneessa Windows on monille se välttämätön paha, mutta sitä ei haluta taskuun. Todennäköisesti WP sisältää takaportteja USA:n viranomaisia varten.

    1. Ja iOS tai Android ei sitten sisällä mitään portteja?
      Juuri näin, jatketaan samalla uskolla vain…

  3. Jenkit on fiksuja eivätkä ostaa tota ees noin halvalla

Kommentointi on suljettu!