Panasonicin vedenkestävä Android-luuri Eurooppaan huhtikuussa

Japanilainen Panasonic tekee paluuta Euroopan älypuhelinmarkkinoille. Yhtiö kertoo verkkosivustollaan, että sen Eluga-puhelin nähdään vanhalla mantereella huhtikuussa. Japaniin uutuus saapuu jo 29. maaliskuuta NTT DoCoMo:n valikoimiin Panasonic P-04D -nimellä.

Panasonicin uutuus perustuu Android 2.3 -alustaan, mutta tulee päivittymään kesällä uuteen nelosversioon. Sen sisällä sykkii TI:n gigahertsin tuplaydinsuoritin ja RAM-käyttömuistia on tarjolla gigatavun verran. Muita keskeisiä ominaisuuksia ovat 4,3 tuuman OLED-kosketusnäyttö (960 x 540 pikseliä), kahdeksan megapikselin kamera, kahdeksan gigatavun sisäinen tallennustila ja NFC.

Laitteen tekniikkaa katseltaessa Eluga ei vaikuta mitenkään erityiseltä, mutta sillä on ainakin yksi vahvuus useimpiin kilpailijoihinsa nähden. Tämä on IP57-sertifikaatti, joka takaa vedenkestävyyden. Puhelimen voi upottaa metrin syvyiseen veteen 30 minuutiksi ilman seurauksia toimintakykyyn.

Mielenkiintoa Panasonic Elugassa herättää myös solakka rakenne. Puhelin on ainoastaan 7,8 millimetriä ohut, jota voidaan pitää vedenkestävälle älypuhelimelle huippusuorituksena. Lisäksi uutuus painaa vain 103 grammaa.

Aika näyttää tuleeko Panasonicin uutuus myös Suomen markkinoille.

Lähde: Engadget