Positiivinen signaali Nokian tuloksessa: myynti Pohjois-Amerikassa lähti nousuun

Nokian tänään julkistama vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen tulos oli pettymys. Yllätys se ei ollut, sillä yhtiö varoitteli tuloksen tippumisesta jo viime viikolla.

Suomalaisvalmistajan tulos painui pakkaselle alkuvuonna 1,340 miljardia euroa, kun se vielä vuosi sitten tahkosi voittoa 439 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski vuodentakaisesta 29 prosentilla asettuen 7,354 miljardiin euroon. Nokian mukaan tappiot johtuivat pääasiassa ennakoitua suuremmista kilpailullisista haasteista, kausiluonteisesta vaihtelusta ja uudelleenjärjestelyihin liittyvistä kuluista.

Olemme käymässä läpi merkittävää yhtiön muutosta teollisuudenalalla, joka edelleen kehittyy ja muuttuu nopeasti. Olemme viime vuoden aikana edistyneet uuden strategiamme toteutuksessa, mutta olemme kohdanneet ennakoitua suurempia kilpailullisia haasteita.

Olemme esitelleet neljä Nokia Lumia-älypuhelinta aikataulusta edellä ja niiden saama suosio ja palkinnot ovat rohkaisevia. Varsinaiset myyntitulokset ovat kuitenkin olleet vaihtelevia. Olemme ylittäneet odotuksia joillakin markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, kun taas eteneminen tietyillä markkinoilla, kuten Iso-Britanniassa, on ollut haasteellisempaa”, Kommentoi toimitusjohtaja Stephen Elop.

Myyntilukujen tarkastelu kertoo karua kieltään Nokian tilasta. Vuositasolla sen myynti laski kaikilla markkina-alueilla. Suurin sukellus nähtiin Kiinassa, jonka myynti laski 62 prosenttia. Tätä voidaan pitää erityisen huonona merkkinä, sillä se ennakoi Nokian toisen tukipilarin murenemisesta. Tähän asti yhtiö on suoriutunut yskivästä älypuhelinmyynnistä huolimatta hyvin peruspuhelimissa, mutta nyt tilanne niissäkin on kääntynyt pakkaselle.

Samaan aikaan edullisempien hintaluokkien matkapuhelinmarkkinat käyvät läpi rakennemuutosta, jossa täysin kosketusnäytölliset puhelimet haastavat perinteiset matkapuhelimet. Tästä muutoksesta johtueen jatkamme tarkkaan harkituilla toimenpiteillä Series 40 -ohjelmistoalustan uudistamista ja suunnittelemme tuotevalikoiman vahvistamista vuoden 2012 toisen neljänneksen aikana. Investoimme Mobile Phones -yksikköömme tavoitteena tuotetarjonnan aukkojen täyttäminen”, sanoi Elop.

Nokia myi alkuvuonna peruspuhelimia 70,8 miljoonaa kappaletta. Se on 16 prosenttia vuodentakaista vähemmän ja 25 prosenttia edellistä neljännestä vähemmän. Älypuhelinmyynti laski 11,9 miljoonaan kappaleeseen. Vielä loka-joulukuussa Nokia sai älyluureja kaupaksi 19,6 miljoonaa kappaletta.

Nokian nousu käyntiin Yhdysvalloista?

Nokian tuloslukujen yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa yhden, joskin pienen valonpilkahduksen. Tämä on Pohjois-Amerikka. Suuresta muutoksesta ei voida vielä puhua, mutta kvartaalitasolla myynti nousi 20 prosentilla 0,5 miljoonasta 0,6 miljoonaan laitteeseen. Pohjois-Amerikka oli ainoa markkina-alue, jossa Nokian myynti kasvoi vuoden 2011 loka-joulukuuhun nähden. Lumiat saattavatkin siivittää Nokian Pohjois-Amerikassa toisella neljänneksellä hyvään kasvuun.

Menestys Amerikassa lupaisi pidemmällä tähtäimellä hyvää myös Eurooppaa ajatellen. Älypuhelinmarkkinoiden kuninkaat sekä iPhone että Android nousivat ensin rapakon takana, jonka jälkeen niiden suosio kasvoi myös vanhalla mantereella.

5 kommenttia

  1. Todella säälittävää myyntiä myös P-Amerikassa jos rehellisiä ollaan. Lumiasta ei ole mitään vastusta iPhonelle tai Androidille ja uudet lippulaivat julkaistaan lähiaikoina.

    1. Ainoastaan sinä olet säälittävä.

      Taidat vaan olla peloissasi, että ihannoimasi puhelimet eivät pärjää kun Nokia pääsee todella vauhtiin.

  2. No tuon taulukon lukumahdollisuuksia on toki useita.
    Jonkun mutaan markkinaosuus on kasvanut 20% …siis 0,5%:sta -> 0,6%:iin
    Jokun toisen mukaan ero johtuu mittaustulosten pyöristyksestä
    Mutt jonkun muun mukaan markkinaosuus USA:ssa on pudonnut 50%:a …siis 1,2%:sta -> 0,6%:iin eli rämähtänyt TAAS puoleen aiemmasta…

    siitä voi kukin valita haluamansa 😉

  3. Jopas onkin iso nousu jos myynti nousi edellisestä neljänneksestö 100000 kappaleella, ei tota kyllä voi kutsya miksikään positiiviseksi asiaksi. Noin pieni muutos menee sitäpaitsi jo normaalin kausivaihtelun ja jopa tilasrtovirheen piikkiin.

    Ja itseasiassa Nokian puhelinmyynti romahti puoleen, kun sitä verrataan vuodentakaiseen tilanteeseen.

    Kovasri te wp7 fanit koetatte etsiä jotain positiivista wp7 myynnistä, vaikka todellisuudessa wp7:n myyntilucut on täysi katastrofi

Kommentointi on suljettu!