Samsung perustelee Galaxy S III:n PenTile-näyttöä pidemmällä käyttöiällä

Yhdeksi uuden Galaxy S III:n suurimmista pettymyksistä materiaalivalintojen lisäksi on koettu PenTile-tekniikkaan pohjautuva AMOLED-kosketusnäyttö. PenTile-näyttöjen ongelmana pidetään pientä suttuisuutta erityisesti tarkkoja yksityiskohtia sisältävissä kuvissa ja pienikokoisessa tekstissä. Todellisuudessa kyseessä on kuitenkin useimmille käyttäjille täysin huomaamaton tekijä, erityisesti koska Galaxy S III:n näytön tarkkuus yltää 1280 x 720 pikseliin.

Korealainen Samsung on nyt kuitenkin käynyt puolustamaan valintaansa. Yhtiön mukaan PenTile-näytön käyttöikä on pidempi, jonka vuoksi tekniikkaa päätettiin käyttää uutuudessa. Nykyään älypuhelin vaihdetaan uuteen kuitenkin muutaman vuoden kierrolla, joten on vaikea arvioida miten hyvin PenTile-näyttö sopii tähän yhtälöön.

Galaxy S III saapuu Suomeen aivan toukokuun lopussa. Se tarjoaa 4,8 tuuman kosketusnäytön, 1,4 gigahertsin neliydinsuorittimen, 16 gigatavua sisäistä tallennustilaa ja kahdeksan megapikselin kameran. Laite pohjautuu Android 4.0 -käyttöjärjestelmään

Lähde: The Verge

7 kommenttia

  1. täytyy surulla todeta, että pettymys oli suuri kun katsoin Galaxy S III:n julkistusta livenä.
    näyttää ihan noksun kapulalta, lisäksi marginaalisista uudistuksista pidettin turhan kovaa meteliä.

    nyt jos koskaan noksulla olisi mahdollisuus korjata asemiaan… windows 8:n myötä.
    TEHKÄÄ NYT HELVETISSÄ LAADUKKAISTA MATSKUISTA, RIITTÄVÄN ISOLLA NÄYTÖLLÄ, RIITTÄVÄN OHUT JA RIITTÄVÄN TARKALLA NÄYTÖLLÄ OLEVA NOKIAN ENSIMMÄINEN TODELLINEN LIPPULAIVAPUHELIN.

    ps. nokian arvostus ei palaudu valmistamalla lisää halpismalleja. vihdoin ja viimein tarvittaisiin todellinen lippulaivatuote, joka säväyttää kuluttajan… perkele!

    t. osakkeenomistaja

    1. Et varmaan suostu pitämään mitään puhelinta tarpeeksi hyvänä jossei se ole valmistajan itsensä mukaan lippulaivatuote ja voittaa jok’ikisen bloggarin sydämmen. Mutta ehdotan sinulle kuitenkin kuvailemasi kaltaista Nokian laitetta: Lumia 800.

      On jännä miten patologisesti vahtaamme pienimpiäkin eroja eri näyttöteknologioissa. Ihmiset kuitenkin käyttävät laitettaan vain n. 1.5v ja todellisuudessa paljon ”huonompikin” näyttö kelpaisi monelle. Vähintään kun miettisi miten hyvin se käy kukkarolle.

  2. Itsellä on kyllä vähän sellanen tunne että 4 ytiminen prosessori joka pieksee tämänhetkise kilpailijat näin hyvin tulee kestämään yli 2v. Ellei sitten oikeasti ala tulemaan puhelimiin prosessoreita joissa on 8 ydintä tai sitten kellotaajuus nousee 3ghz, itse pidän tätä kuitenkin erittäin epätodennäköisenä. Toivottavasti tämä puhelin tulee kestämään ainakin sen 2v itsellä, olisi varmaan ensimmäinen puhelin joka pystyisi siihen.

    1. Hauska kommentti, sulleko luurissa on tärkeintä ytimien määrä ja tehot benchmark testeissä?

      Eiköhän älyluurissa ole tärkeämpiäkin tekijöitä jotka varmasti kehittyy seuraavan kahden vuoden aikana…

  3. Ei helvetti näitä kommentteja!.Harmittaako teitä noin paljon,kun muilla (Samsungilla) menee puhelimien myynti paremmin kuin Nokialla?.Vaihtelu virkistää,olihan Nokia maailman suurin yli 10vuotta ja nyt taas tilanne on muuttunut toisinpäin!. 😉 Samsungin valtti on tuotevalikoiman laajuus,joka on Nokian heikkous. :/

Kommentointi on suljettu!