Applen mobiilialustan seuraava versio, eli iOS 6, valuu markkinoille syksyllä. Se sisältää monia uusia ominaisuuksia, mutta useiden harmiksi Apple ei ole vieläkään tehnyt merkittäviä muutoksia iOS:n käyttöliittymään. Useiden toiveissa on jo tovin aikaa ollut, että Apple kehittäisi jotain uutta käyttöliittymäänsä, jonka perusidea on pysynyt muiden osa-alueiden kehittyessä samana versiosta toiseen.
Miltä iOS sitten voisi näyttää, jos Apple päättäisi tehdä siihen muutoksia? Erittäin hyvältä, ainakin jos käyttöliittymäsuunnittelusta kiinnostuneen Joost van der Reen visiot kävisivät toteen. Herra on luonut erittäin onnistuneet iOS-konseptivideon, jossa hän esittelee omia ideoitaan Applen mobiilialustan kehittämiseen.
Joost van der Ree tuo konseptissaan lisää elävyyttä iOS:n käyttöliittymään. Mukana on nykyistä monipuolisempi moniajonäkymä ja dynaamiset sovelluskuvakkeet, joiden kautta saadaan tietoa muun muassa saapuneista ilmoituksista kätevästi kuvaketta vetäisemällä.
Lähde: Phone Arena
Applen nykyisessä vain pikakuvakkeita etusivulla käyttiksessä ei ole mitään järkeä enää nykypäivänä. Siinä pitäisi olla dynaamisesti päivittyvää tietoa ja toki mahdollisuus laittaa myös niitä appsien käynnistyksiä.
On uskomatonta miten käytettävyydellä itseään markkinoiva yritys voi vielä olla kiinni noin muinaisessa puhelimen/padin pääruudussa. Eikö firmasta todellakaan löydy paukkuja uudistaa asiaa vaan vuodesta toiseen vedetään vanhalla kaavalla.
Mikä tieto siellä niin kauheasti tarttis päivittyy?
Kun luurin ottaa taskusta/pöydältä, lukitusnäytöllä näkyy kaikki missatut puhelut, sähköpostit, tekstiviestit, mese ym viestit, sitten ne näkyy myös notifikaatiokeskuksessa ja aina kun luurissa tapahtuu jotain tulee notifikaatio ilmoituksia näytön yläreunaan tai keskelle, miten sen sitten haluaakin tulevan.
Eli mihin sitä dynaamisesti päivittyvää tietoa niin kauheasti tarvitaan, kun se tieto tulee kuitenkin toisella tavalla.
Ilman notifikaatioita ja notifikaatiokeskusta tilanne toki olisi aika eri.
Ehdottoman samaa mieltä tk:n kanssa. Kyllä Apple alkaa olla noilla tylsillä ikoneilla melko ”last season” käyttöjärjestelmä.
Omassa androidissa olen kytkenyt kaikki itsestään päivittyvät widgetit pois akkua viemästä. Kaikki tarvittava löytyy kuitenkin parin klikkauksen päästä, niin kuin ios:ssäkin.
Ihan turhaa höpinää, että koko ajan pitäisi muuttaa käyttöliittymän perusideaa. Se juuri lisää sitä käytettävyyttä, että ei tarvitse joka penteleen hetki opetella taas jotain uutta insinöörin märkää unelmaa. Sehän Nokiallakin mätti aina, että joka versiossa oli tietyt jutut taas eri paikassa.