Myös Galaxy S II saamassa Android 4.1 -päivityksen?

Vaikka Samsung ei ole vielä virallisesti vihjannut mitään Galaxy S III -puhelimen Android 4.1 Jelly Bean -päivityksestä, voidaan sen saapumista laitteelle pitää lähes varmana. Toisin on edellisen sukupolven lippulaivan, Galaxy S II:n, kohdalla. Tuoreimpien huhujen valossa Jelly Bean näyttää kuitenkin erittäin todennäköiseltä.

SamMobile kertoo sisäpiiritietoihin vedoten Samsungin testaavan Android 4.1 -päivitystä sekä Galaxy S III:lle että sen edeltäjälle. Galaxy S II myy edelleen erittäin hyvin ja sen käyttäjäkunta on laaja, joten Samsung on päättänyt päivittää laitteen uusimpaan Android-versioon. On luonnollisesti mahdollista, että Samsung päättää lopulta olla tuomatta päivitystä, mutta SamMobilen mukaan uuden alustaversion testaus on joka tapauksessa käynnissä. Tietojen mukana paketti saapuisi käyttäjille loka-joulukuussa.

Galaxy S III:n Android 4.1 -paketin SamMobile kertoo saapuvan kolmannen ja neljännen vuosineljänneksen taitteessa. Sivuston mukaan päivitys nähdään myös Galaxy Notella, jolle se rantautuu loppuvuoden aikana.

Lähde: SamMobile

3 kommenttia

  1. Niin minäkin!. 😉
    Kehitystä parempaan suuntaan on kuitenkin tulossa,se on varma (optimointia,…)!.

Kommentointi on suljettu!