Tavalliset kosketusnäyttöpuhelimet eivät usein ole niitä käyttäjäystävällisimpiä laitteita, jos ajatellaan esimerkiksi vanhuksia ja huononäköisiä henkilöitä. Pienet kuvakkeet voivat olla hämmentäviä ja erottuvat heikosti kaikesta muusta informaatiosta. Toki markkinoilla on niin sanottuja senioripuhelimiakin, mutta nyt myös Android-puhelimen saa muokattua paremmin vanhuksien käteen sopivaksi.
Google Play -kaupasta 3,99 euron hintaan ostettava BIG Launcher muovaa Androidin käyttöliittymästä selkeän ja yksinkertaisen käyttää. Suuret kuvakkeet ja teksti helpottavat tiedon sekä eri toimintojen hahmottamista. Yksinkertaisessa käyttöliittymässä ei ole turhia eleliikkeitä tai pitkällä painalluksella esiin tuotavia valikoita. Kaikki toiminnot aukeavat yhdellä kosketuksella.
BIG Launcher pyrkii muokkaamaan kaikki perustoiminnot selkeiksi ja helppokäyttöisiksi. Sen visuaalista ilmettä päästään muovaamaan laajasti asetuksista, joten jokaiselle saadaan valittua mieleinen väriteema sekä fonttikoko. Sovellus tukee useita kieliä mukaan luettuna suomi.
Lähde: Phone Arena
hieno sovellus Nyt vaan laikille mummuille ja papoille Android puhelim Doron tilalle
Vielä kun olis simppelimpi, jossa valittavissa pelkkä puhelin-toiminto. Ja valittavissa tietenkin myös puhelin/sms edistyneille käyttäjille.
Tai sitten puhelin ja tekstareitten vastaanottaminen siltä väliltä oleville käyttäjille. Voi sitten asentaa tämä jos lapset/lastenlapset ostaa lahjaksi Galaxy S III:sen.
menneen talven Lumia trollien kirjoituksia nämä kaksi viimeistä!!.
Ainakin Mikon.