Motorolan Android-puhelimessa 2 Ghz:n Intel-suoritin: Razr i

Googlen omistuksessa oleva Motorola on julkaissut yhteistyössä sirujätti Intelin kanssa uuden Razr i -puhelimen. Se muistuttaa ulkoisesti hiljattain julkaistua Razr M -mallia, mutta sisältää luonnollisestikin Intelin tekniikkaa. Uutuus nähdään ensimmäisillä markkioilla lokakuun aikana.

Puhelimen 4,3 tuuman kosketusnäyttö on venytetty hyvin lähelle sivureunoja, jonka ansiosta laitteen koko on saatu pysymään kompaktina. Kosketusnäyttö yltää 960 x 540 pikselin tarkkuuteen ja sitä suojaa Gorilla-lasi. Paksuutta puhelimella on vain 8,3 millimetriä. Puhelimessa on käytetty erityisen kestävää Kevlar-materiaalia sekä alumiinia, joka kiertää laitteen reunoja.

Motorola Razr i:n sisällä jyskyttää Intelin Atom-sarjan Medfield-prosessori. Sen kellotaajuus on huimat kaksi gigahertsiä, mutta ytimiä siitä löytyy vain yksi. Suoritin tukee kuitenkin hyper-threading-teknologiaa. Intelin mukaan suoritin pärjää hyvin kilpailijoilleen.

Uutuus saapuu kauppoihin Android 4.0:lla, mutta päivittyy aikanaan 4.1-versioon. Razr i:ssä on kahdeksan megapikselin kamera sekä 2000 mAh:n akku.

Lähteet: Motorola & The Verge

3 kommenttia

  1. Olisivat kerralla tuoneet kunnon monsterispekseillä olevan puhelimen, kun ei nuo aiemmat julkistukset olleet mitään päätä huimaavia.

  2. Toivottavasti tuo gorillalasi ei ole yhtä ”kestävä” kuin Motorola Defyn vastaava! Ehkä heikoin koskaan omistamani puhelin…

    1. En tajua kyllä tätä. Olen kuullut tutuiltanikin huonoa tuosta puhelimesta (sekä sampan Xcoverista). Itselläni ei koskaan ole ollut yhtä kestävää laitetta kuin nuo kaksi. Käytin kesällä Xcoveria vedenalaisena kamerana, Defyn heitin vahingossa kivikkoon oikeen kaarella. Viime kevät-talvella Defy oli pudonnut taskustani ja kökötti lumihangessa pihassa muutaman tunnin. ym, ym.

      Kummassakaan laitteessa ei ole naarmuakaan. Ei mitään vikaa. (Paitsi Xcoverin ”ominaisuus”, eli tallennustilaa on sairaalloisen vähän.) Annoin juuri Defyn pojalleni puhelimeksi, koska se on ainoa mihin voin luottaa että se kestää.

      Alan epäilemään, että näissä puhelimissa on jotain eriä jotka ovat parempia kuin toiset ja vastaavasti eriä jotka ovat huonompia. Tiedän tapauksen kun osti Xcoverin ja se putosi n. 50cm ja näytön lasi halkesi. Kuten sanottu, omani on kestänyt todella paljon rankempaa käsittelyä, eikä siinä ole edes naarmua.

Kommentointi on suljettu!