Applen uusi iOS 6 -mobiilialusta on herättänyt vilkasta keskustelua. Uuden version eräs keskeisimmistä uudistuksista, eli ilmaisen navigoinnin tarjoava karttasovellus on osoittautunut hyvin keskeneräiseksi. Käyttäjät raportoivat sen olevan aiempaa versiota epäluotettavampi sekä sisältävän vähemmän ominaisuuksia.
Uudella karttasovelluksella Apple haluaa vähentää entisestään riippuvuuttaan Googleen. Mennyttä ovat iOS 6:ssa sekä YouTube– että Google Maps -sovellukset. Jäljellä on enää oikeastaan Googlen hakupalvelu, jota Apple tuskin on ainakaan omalla ratkaisullaan lähtemässä korvaamaan. Toki alusta sisältää edelleen tuen myös muun muassa Googlen sähköposti- ja kalenteripalveluille. Applen selkeä tavoite on kuitenkin tehdä Googlesta mahdollisimman näkymätön tekijä yhtiön mobiililaitteissa. Perimmäinen syy tähän lienee Android, jota Apple ei pitänyt Googlelta kovinkaan kiitollisena liikkeenä.
Applen karttasovelluksen suurin ongelma tuntuisi olevan karttadatassa: tunnetut maamerkit ovat väärissä paikoissa, osoitteita puuttuu ja kirjoitusvirheet kukoistavat. Karttatietoja Applelle toimittava TomTom onkin jo ennättänyt kommentoimaan, että yhtiön data antaa vain pohjan Applen kartoille. Yhtiön mukaan on Applesta kiinni, kuinka dataa käytetään ja yhdistellään muuhun sisältöön. TomTom on kuitenkin ojentanut auttavan kätensä Applen suuntaan, jotta pahimmat ongelmat saataisiin korjattua.
Kotimainen Nokia on jo kiirehtinyt ottamaan kaiken hyödyn irti Applen ongelmista julkaisemallaan graafilla (katso kokonaisuudessaan täältä), jossa vertaillaan eri karttapalveluiden kattavuutta ja ominaisuuksia. Nokialla on eittämättä mobiilimarkkinoiden parhaimmistoon kuuluva karttapalvelu, joten sillä pröystäily on oikeutettua. Se ei kuitenkaan ole enää Nokian yksinoikeus, sillä paketti on osa Windows Phone 8 -alustaa.
Applen kannalta tilanne on ikävä. Uuden palvelun testaus jäi kenties puolitiehen? Jos ongelmat kuitenkin olivat tiedossa, olisi palvelu kannattanut lanseerata beta-versiona ja säilyttää edellinen Googlen karttoihin perustuva sovellus mukana. Applen mukaan palvelu kerää aktiivisesti dataa käyttäjiltä, joiden avulla karttojen ongelmia voidaan korjata. Muutaman kuukauden julkisella beta-testillä Apple olisi siis säästynyt pahimmalta kompuroinniltaan, kun käyttäjät olisivat päässeet ilmoittamaan epäkohdista.
Navigointi on noussut mobiilialustojen keskeiseksi ominaisuudeksi, joten Applen on tärkeää saada tuotteestaan aidosti kilpailukykyinen. Tällä osa-alueella Android ja Windows Phone 8 ovat nyt useamman askeleen iOS:ia edellä. Yleisesti kuitenkin uskotaan, että Google Maps on tuloillaan iOS:lle, jos Apple sen vain sallii. Tässä tilanteessa se olisi järkevää. Googlen palvelu on melkoinen standardi markkinoilla eikä Applen ole järkevää jättäytyä sen ulkopuolelle, jos Google on valmis sovelluksensa iOS:lle tuomaan.
Lähteet: Nokia Conversations, Daily Mail, The Next Web, The Wall Street Journal & Phone Arena
Kehtaakohan Apple enää ottaa Google Mapsin takaisin?
Alkaa olla Applen kohdalla parhaat päivät nähty. Ehkä ei osakekurssissa, mutta noin yleensä.
Ehkä tämä pieni nöyryyden oppitunti tekee Applelle ihan hyvää.
No joo ehkä ennemmin joku pre-alpha-tason leima olisi ollut parempi ja suljettu jakelu rajatulle käyttäjäkunnalle, kun kerta ei edes kaupunkeja saatu oikeisiin paikkoihin, eli tarjottu sisältö on virheellistä ja harhaanjohtavaa. Ei tuollaista voi mennä ikinä julkaisemaan edes Beta leimalla isoille massoille. Beta leiman voisi antaa kun perus runko eli tässä tapuksessa pääsisältö eli karttadata on oikeasti valmis mutta käyttöliittymä vaatisi jotain yksittäisiä pieniä parannuksia ja nopeuden optimointia. Mutta Applehan on tunnettu siitä että tarjotaan ensin hienot kehykset ja vasta myöhemmin ehkä se oikea kunnollinen tuote jos koskaan.